tiistai 14. lokakuuta 2014

Vielä kerran heteka / Once more: the iron bed

Kyllä, itseänikin vähän kyllästyttää aina näitä samoja esitellä, mutta tämä oli viimeinen kerta (toivottavasti), kun tein hetekoita. Kaikista tämän vuoden aikana tekemistäni jutuista heteka on saanut tähän asti eniten huomiota. Jopa ei-nukkekotiharrastajat pysähtyvät messuilla pöytäni ääreen sanoen: oho, heteka. Hintaa on kauhisteltu, ja yleinen kysymys on ollut, että onko jossain tähän ohje, jonka mukaan teen. Ei, ei ole ohjetta. Mihinkään, mitä teen, ei ole olemassa ohjetta, vaan teen ne aivan itse alusta loppuun. Kuvailen tässä vähän tekoprosessia, samoin lähden liikkeelle minkä tahansa esineen kyseessä ollessa.

1. Idea. Tällä kertaa sain idean ulkopuolelta: asiakas mainitsi messuilla, että heteka tarvittaisiin.

2. Piirustukset. Kiipesin vintille tutkimaan oikeaa hetekaa. Piirsin karkeat luonnokset, otin mitat. Muutin mitat oikeaan mittakaavaan. Jos minulla ei olisi ollut ihmisten kokoista hetekaa saatavilla, olisin etsinyt googlella kuvia ja arvioinut mitat tavallisen sängyn perusteella.

3. Toteutuksen suunnittelu. Helpointa olisi tehdä sänky metallista, kuten muutamat ovat sittemmin tehneetkin, mutta koska puu on minulle läheisin materiaali, päädyin siihen. 1:12- sänkyyn tarvitsin 2 ja 3 millimetrin pyörörimaa. Mietin, kuinka tekisin liitokset, mitkä osat pitää sahata jiiriin, mitkä suoraan.

4. Runko. Hioin puukepit. Sahasin, porasin, liimasin, hioin. Katkaisuun käytin pientä halpaa jiirilaatikkoa. Kuvan saha ei ole tämän alkuperäinen. Molemmat puoliskot aloitin kokoamalla ensin pitkät sivut. Liimapinnat ovat todella pieniä, joten rakenne ei kestä kovakouraista pitelemistä. Alemman sängyn pohjaosan jätin tässä vaiheessa vielä irralleen.


Aioin ottaa oikein vaihekuvia, mutta tähän ne jäivät, ja nämäkin ovat kaikki samasta vaiheesta.

5. Verkkopohjat. Sopivaa verkkoa löytyy ruokakaupan vihannesosastolta, kannattaa vertailla silmäkokoja. Myös tylli käy, varsinkin pienempään mittakaavaan. Liimasin verkon ensin toiseen päähän ja sen kuivuttua kiristin varovasti (helposti tulee vääntäneeksi rungon salmiakin muotoon)  ja kiinnitin toisen pään. Monessa tapauksessa piti tässä vaiheessa korjata ensimmäistä päätä, kun verkon reunat jäivät löysälle. Sitten maalasin verkot hopeanvärisiksi. Maali tarttuu hedelmäverkkoon aika huonosti, vaatii useamman kerroksen. Pohja liittyy runkoon pellinpalalla, ne tein kartongista.

6. Runkojen maalaus. Heteka on yleensä ruskea. Maalasin akryylivärein. Maalin kuivuttua liimasin alaosan pohjan paikalleen "päiväasentoon" ja siihen pahvista raudat, minkä varassa se muka nousisi ylös.

7. Jalat. Vielä ei suinkaan ole valmis. Yläpuoliskon jaloissa on kumitulpat. Ne tein kartongista ja maalasin vaaleiksi. Alapuoliskossa taas on pyörät, että sen voi vetää toisen alta esiin. Niissä oikaisin eniten ja liimasin vain mustat/mustaksi maalatut helmet markkeeraamaan pyöriä ja lämpökynttilän kuoresta pienen suikaleen kaulukseksi. Pyörät voi myös löytää valmiina. Uudehko, ehkä 90-luvulta peräisin oleva, Lundbyn sininen tv-taso oli jo menossa kiertoon, kun aloin katsoa sitä tarkemmin. Se sai sitten luovuttaa pyöränsä yhden hetekan hyväksi:

Valmis!

Siitä vaan halukkaat koittamaan tekemistä! Näitä on myös saatavina viikonloppuna Vantaalla Suuri Snadi-tapahtumassa.


My iron bed has been very successful, but it is hard to make. That's why I'm not going to do it anymore. I am telling here how I made it, but I think you have to be Finnish to want this, so I am not translating it. I made it of 2 and 3 mm diameter round wood.





2 kommenttia:

  1. Ihana Mirka, ja en tosiaankaan edes ajatte tekemistä! Niin, ja .... EIHÄN sinulla olisi pientä hetekaa jäänyt Snadiin? kuulepas, kun sille ois tarvis.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, ei kyllä valitettavasti ole pientä hetekaa, eikä juuri muutakaan pientä (mikä helpotus!). Katselin äsken Snadin osallistujalistaa ja huomasin siellä virheen: minun nimeni perässä on viimevuotinen teksti, joka mainostaa kokoja 1:12 ja 1:18. No, ei kai sitä kukaan sillä lailla lue.

      Poista