perjantai 13. marraskuuta 2020

Vähän valoa

Harjavallan nukkekotinäyttely päättyi kuukausi sitten. Kovin hyvää paikkaa nukkekodeilleni ei uudessa kodissani ole, vaan ne sijaitsevat nyt liinavaatekaapin päällä niin korkealla, että vain pohjakerrokseen näkee nousematta tuolille seisomaan. 

Näyttelyssä havaitsin taas, kuinka käytännöllistä olisi, jos nukkekodissa olisi valot. Näyttelytila oli melko hämärä, eikä katossa olleita kohdevaloja saanut kohdistettua juuri minun taloihini. Avajaisissa seurasin harmissani kauempaa, kun moni museokävijä vain kulki pysähtymättä pimeitten mökkieni ohitse, toisten valaistuja taloja sen sijaan pysähtyivät tutkimaan. Hätäratkaisuksi vein sinne kaksi pöytään kiinnitettävä työvalaisinta osoittamaan kohti nukketalojani, mikä paransikin tilannetta huomattavasti. 

Alun perin ajattelin, ettei nukkekodissani ole sähköjä, joten mahdollisen valon pitäisi olla "öljylamppu" tai johonkin katonreunaan piilotettu kohdevalo, joka vain valaisee huoneita eikä muuten näy katsojalle. En välttämättä haluaisi, että talosta roikkuu sähköjohto, mutta kauppojen jouluvalo-osastoilta löytyy nyt monenlaisia patterivalojakin - ehkä niistä voisi virittää jotain väliaikaista, tuumin. Paristojen kulutusta en mieti, enhän aio niitä valoja jatkuvasti polttaa.

Vastoin tapojani ostin sellaista, mitä moni muukin nukkekotiharrastaja, nimittäin tällaisen pienen takkalyhdyn.


Lyhty ei edusta millään tavoin minun tyyliäni, eikä missään nimessä pääse sinällään nukkekotiini, mutta leiskuvan "tulen" ja muoviset puut sai helposti purettua sen sisältä pois. Ja ehkä tuosta kuoresta voisi joskus keksiä jotain muuta... Nyt on sitten muuripadan alla valkea.


Lyhdyn puut ovat pehmeää muovia, jota pystyy vaikka saksilla leikkaamaan; muokkasin yläpäätä pyramidin muodosta tasaisemmaksi. Käänsin lyhdyn sisukset makuuasentoon, huippu kohti katsojaa, koska niinhän päin polttopuut tällaisessa tulisijassa ovat. Vähän on vaikeakäyttöinen: tuli sytytetään ottamalla vesipata pois reiästään, niin sieltä yläkautta pääsee käsiksi katkaisijaan. 

Pesuhuoneen seinällä riippuvassa tallilyhdyssä on sisällä pienten patterijouluvalojen viimeinen lamppu. Loput sijoitin takana olevaan käytävään, jonka raollaan olevasta ovesta paistaa valo. Lamppuja ei ole kiinnitetty mihinkään, sen voi tehdä vasta kun viitsin avata takaseinän. Sitten muuten näkymättömissä olevia takaportaita pääsee katsomaan ikkunasta.


Kuistille tuli myös patterivalot, karusti vain katon etureunaan kiinni, ja viimeisen pujotin ulkolyhtyyn. Voisi olla toimiva viritys muuten, mutta nyt kun talo on niin korkealla, niin katsoja näkee lamput alaviistosta, mikä ei siis ole tarkoitus. Tuolilla seisojaa ajatellen kuitenkin hyvät!


Kurkistus sisälle.




lauantai 3. lokakuuta 2020

Muovia ja virkkausta

Muuton jälkeen minulla ei enää ole verstastani, ei edes erillistä työhuonetta, joten puutyöt oli unohdettava ja keksittävä välillä jotain muuta. Kartonkiaskartelu on siistiä sisäpuuhaa ja siihen minulla on paljon ideoita. Kuten olen ennenkin sanonut, kartongista voi tehdä nukkekotiin melkein mitä vain. On hauska miettiä, minkä muotoisista paloista mikäkin esine muodostuu, ja suunnitella kaavoja.

Aiemmin olen tehnyt emalisankoja ja -pesuvateja, nyt tein niitä "muovisina". Lisäksi syntyi saaveja, pyykkikoppia ja kannellisia pyykkikoreja.


Tässä eri värejä. Punainen maali, joka oli eri merkkiä kuin muut,  reagoi oudosti käyttämäni lakan kanssa, ja punaisista tuli tuollaisia raitaisia. En pidä sitä suurena onnettomuutena, sillä vanha punainen muoviesine usein haalistuu ajan kanssa.




Varsinkin pyykkikoppa on hidas valmistaa, se koostuu lukemattomista paloista. Yhden tekemiseen kului ei ainoastaan tunteja vaan päiviä aikaa, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Kopat myös pinoutuvat kauniisti. Mallina oli Sarviksen retropyykkikori.


Samalla tein pikkuhiljaa toista hidasta puuhaa. Olen haaveillut isoäidinneliöistä virkatusta päiväpeitosta nukkekotiini ja nyt sen tekemiseen oli sopiva hetki. Päästäkseni edes lähelle oikeaa mittakaavaa käytin ompelulankoja. Aikamoista tihrustamista pienellä koukulla! Oikeastaan en edes pidä virkkaamisesta, mutta muutaman neliön päivävauhtia sain kasaan tarpeeksi peittoa varten. Pyrin vaikutelmaan, että tämä olisi tehty jämälangoista, joten valitsin paljon eri sävyjä, kaikki vihreään viittaavat mitä varastoistani löytyi ja muutama muu tehosteeksi. Virkkasin kaikista ruuduista erilaisia, mutta valmiista työstä huomasin, että onhan siellä vahingossa kaksi samaa. 


Nukkekodissani ei ole sänkyä, vaan siellä nukutaan vanhassa sivustavedettävässä sohvassa. Peittoon olen erittäin tyytyväinen!




sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Nukkekodin kuulumisia

 Viime talveksi nukkekodin asukas sai kerrankin tehtyä liiterin täyteen polttopuita.


Siihen mennessä, kun vein nukkekodin Harjavaltaan näyttelyyn, oli puita käytetty jo jonkin verran.



Huono kuva, mutta siellä näkyy sahapukki ja ruosteinen saha, millä hän on puunsa tehnyt.


Näyttely on muuten auki vielä kolmen viikon ajan. Siihen mennessä minun järjestää nukkekodeille paikka uudessa kodissa - ne eivät ole täällä vielä olleet. 

Samanlaisen keittiökuvan olen julkaissut monta kertaa ennenkin, johtuen paitsi siitä, että keittiö on näistä suosikkihuoneeni, niin myös siitä, että keittiön kuvat onnistuvat useammin kuin hankalien pikkuhuoneiden. Joitain pikkuesineitä tähän saattoi tulla sellaisia, mitä ei ole ennen ollut.


Makuuhuoneeseen kiinnitin tauluja, kellon ja uuden hyllyn seinälle, mutta niitä ei kuvasta oikein näe. Sängyn aioin tehdä, mutta sitä ei vieläkään ole ilmestynyt, vaan vanhassa sivustavedettävässä nukutaan edelleen. Verhojakin suunnittelin, mutta on vaikea päättää, millaiset tekisi kaaren muotoiseen ikkunaan. En haluaisi peittää ikkunan muotoa.
 

Kello taisi olla tällainen. En muista, en ole itse käynyt näyttelyssä avajaisten jälkeen.


Keräsin muutamat valmisesineet talosta pois näyttelyn ajaksi, sillä halusin, että siellä olisi vain itsetekemääni. Ei ihan kokonaan kuitenkaan, kellarissa on jokunen ostettu purnukka. Etuseinän suojapleksi kiinnitetään ruuveilla, siksi ne lojuvat talon edessä.





lauantai 5. syyskuuta 2020

Arkistoista

Selasin viime vuodelta säästyneitä valokuvia. Olen näköjään tehnyt vyyhdinpuita. Vasemmanpuoleisessa on kierroslukulaskuri, joka ilmoittaa, kun pasma tulee täyteen eli 60 kierroksen välein. Tässä nukkekotikokoisessa pasmakin voisi olla suhteessa 1:12 eli viisi kierrosta, ja rakensin mekanismin sen mukaan, mutta siitä tuli sittenkin pikkuisen liian iso eikä mahtunutkaan laatikon sisään. Niinpä tässä laskuri kopsahtaa joka kierroksella.


Yhdestä tekemästäni mallista ei jäänyt omaa kappaletta eikä edes kuvaa. Laitan tähän muistoksi itselleni alkuperäisen vyyhdinpuun kuvan, tällainen yksinkertainen maalaamaton malli. Alla oleva kuva on siis 1:1-kokoa.


Mitäs muuta? Erimallisia koreja, joiden esikuvat löytyivät vielä viime hetkillä vanhan kotini ulkorakennuksista, samoin kuin vyyhdinpuidenkin. Korit olen punonut maalatusta paperista, Kannellisessa koriarkussa on saranoitu kansi. Eväskorin näköisellä oli hauska tarina: Kun mieheni lapsuudessa oli hankittu pikkupossuja lihotettavaksi joulua varten, ne oli tuotu kotiin tässä korissa mopon takahäkillä. Joskus oli possu yrittänyt tulla korista läpikin, siksi se oli paikattu. Pahnatkin olivat vielä korin pohjalla, kun löysin sen. Viisilokeroisen erikoisen korin käyttötarkoituksesta minulla ei ole tietoa, vanha se kuitenkin on, ja jonkun museon sivuilla näin samanlaisen.


Rottinkikalusteita rautalangasta; lehtipöytä on esiintynyt täällä ennenkin, tarjoiluvaunu ei.



perjantai 28. elokuuta 2020

Kadonnut vuosi

 Päätin kokeilla, vieläkö pystyn kirjautumaan blogiini. Näköjään!

Omassa elämässäni on tapahtunut paljon sellaista, minkä takia en ole kyennyt tekemään miniatyyrejä kuten ennen, mutta ihan kokonaan harrastus ei ole ollut tauolla tätä aikaa. Sen jälkeen kun maaliskuussa 2019 jäin yksin, loppu vuosi jotenkin katosi sumuun. Joitakin nukkekotivalokuvia olen ottanut, niistä voin nyt muistella tekemisiäni.

Kesällä minulla oli pieni näyttely kotini kuistilla, silloin kun vielä oli koti.



Tänä vuonna nukkekotini ja Kutojan tupa-kaappini hieman eri kalustein ovat olleet keväästä saakka Harjavallassa Emil Cedercreutzin museossa, missä on satakuntalaisten nukkekotiharrastajien Minimaailmat-näyttely. Näyttely jatkuu vielä 11.10. saakka, museon aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä. 

Syksyllä reipastuin ja tein muutaman huonekalunkin, esimerkiksi tällaisen erikoisen kulmakellokaapin:


Tietysti käsityövälineitä, tässä eri aikoina tehtyjä rullatuoleja. Toinen oikealta on uusin, mallina oli kauan sitten itsetekemäni ja suunnittelemani 1:1-rullatuoli. 


Uuden matonkin kudoin, koska vanhat oikeissa kangaspuissa kutomani matot olivat liian paksuja. Tahattomasti siitä tuli näin jouluinen, ja niinpä edes nukkekodissa oli joulu.


Ehkä jatkan muistelua toisella kertaa ja pääsen vähitellen nykyhetkeen...

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Miniatyyrikriisi

Kuvittelin tekeväni pikkuesineitä aina. Luulin, etten koskaan kyllästyisi ja että aina keksisin yhtä innoissani uusia ja uusia toteutettavia. Mutta yht'äkkiä Suuren Snadin jälkeen lokakuussa en saanutkaan enää mitään aikaiseksi. Ensimmäisellä tai toisellakaan viikolla en ollut vielä kovin huolestunut, sillä tarvitsen aina messujen jälkeen vähän toipumisaikaa.
Sitten keksin, että nyt olisi hyvä sauma tehdä keskeneräiset valmiiksi. Ei niitäkään tosin ollut jäljellä juuri muuta kuin ns. omat  kappaleeni. Joitain myymiäni kalusteita olen halunnut jättää itselleni, vaikkei minulla ole niille suoranaista tarvetta, ja olen sitten viimeiset kappaleet jättänyt kokoamatta tai ainakin viimeistelemättä ja maalaamatta ajatellen, että ehtii ne sitten joskus. Nyt oli se hetki.

Näillä saisi kalustettua mukavan näköisen huoneen.

Vähän vaaleampisävyisiä:

Sängyn koristemaalauksiin näin turhan paljon vaivaa, eivätkä ne edes onnistuneet täydellisesti. Kaikki kalusteet ovat täällä ennenkin nähtyjä, myös kerrossänky, mutta tällä kertaa maalasin 1:1-esikuvan mukaan myös nuo punaiset yksityiskohdat, jotka viimeksi jätin pois liian työläinä.


Talven kuluessa havaitsin tehneeni virheen: ei olisi pitänyt tuhlata aikaa ja energiaa näihin, kun vielä olisi ollut mahdollisuus tehdä muutakin. Olisin ihan hyvin voinut pakottaa itseni luomaan uusia malleja, ei aina tarvitse kaiken olla kivaa. Nyt minulla ei enää ole aikaa miniatyyreille enkä pääse verstaalleni, joten en voi tehdä huonekaluja, vaikka haluaisinkin. Pikkutavaroita valmistan hiljakseen. Ja ainahan voi punoa koreja. Se on helppoa ja vähän puuduttavaa, ei vaadi ajatustyötä eikä suurta keskittymistä.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Jatkoa sarjaan

Maalattujen puisten pienesineiden sarjaan syntyi uusi jäsen, mausteteline:
Muoviset maustepurkit on katkaistu neulan suojuksista. "Kannet" maalasin samalla värillä kuin itse telineen, mutta huomasin kootessa, että olisivat ehkä olleet paremman näköiset toisen värisinä ja enemmän erottuvina.
Maustetelineitä ja paljon muuta on tulossa ensi lauantaina Lahden miniatyyrimarkkinoille.

Nukkekodissakaan ei muuten aina säily järjestys. Tällaiselta siellä näytti lattioilla, kun aloin pitkästä aikaa ottamaan kuvia:
Näistä kuvista näkee jotakin, mitä olen Lahtea varten tehnyt (ja sellaistakin, mikä on vain ollut tiellä).