keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Björkö-sänky

Joskus ajattelin, että olisi mukavaa osallistua johonkin nukkekotikilpailuun, mutta olin sitä mieltä, etten ehdi rakentaa kokonaista huonetta kaikkine tarvikkeineen. Kun sitten huomasin Nukkekotiyhdistyksen Minikalustekisan, innostuin heti, sillä sitähän minä juuri haluan tehdä: kalusteita enkä niitä taloja. Eihän tässäkään ihan pelkästä kalusteesta ollut kyse, mutta aihe, sänky, osui kohdilleen, sillä olin muutenkin aikonut toteuttaa björköläisen korkoossängyn ja nyt sain motivaation ja aikataulun sen tekemiseen. Ja niinhän siinä kävi, että sinä aikana, mikä minulta tämän yhden sängyn valmistamiseen meni, olisi kyllä ehtinyt rakentaa kokonaisen talonkin. Mutta lopputulos on mielestäni vaivan arvoinen!



Suuren Snadin yleisö äänesti kilpailun voittajan, ja minä sijoituin neljänneksi; kiitos kaikille sänkyäni äänestäneille, samoin kuin kiitos myyntipöytäni ääressä vierailleille ja tuotteitani arvostaville.

Björkö sijaitsee Vaasan saaristossa, ja sinne pääsee Raippaluodon sillan kautta. Käsityötaito on Björkössä ollut aina korkeatasoista. 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun siellä valmistettiin aivan erityisiä upeita, runsaasti koristeltuja huonekaluja, joista ensi kertaa luin jostakin kirjasta kymmenkunta vuotta sitten. Siitä lähtien olen haaveillut saman tyylisten kalusteiden tekemisestä nukkekotiin, mutta vasta viime vuonna pääsin käymään paikanpäällä ja sitten meni vielä vuosi ennen kuin ryhdyin toimeen. Aiemman postauksen iso kulmakaappi on mukailtu toisen björköläisen sängyn päätykaapista, mutta sänky, jonka tein kilpailua varten, on mahdollisimman tarkka pienoismalli Mårtesin museotalossa olevasta sängystä värityksiä myöden. Toki koristemaalauksista piti hieman tinkiä, eivätkä ne muutenkaan kestä kovin läheistä tarkastelua.

Käytin työhön vain minulla olemassaolevia tarvikkeita. Piirongin klaffia varten tosin ostin pienet saranat, mutta ne jäivät käyttämättä, koska avasin pakkauksen vasta, kun olin osat jo tehnyt, eivätkä saranat olleetkaan ihan sellaiset kuin kuvittelin, ja siksi klaffi on nyt tilapäisesti liimattuna kiinni. Kaikki laatikot avautuvat. Tekstiilien ja lopullisen asetelman tekoon jäi vain neljä iltaa aikaa. Kuvittelin alunperin kutovani (!) verhokankaan, mutta piti tyytyä tuohon vararatkaisuun, ei aivan oikean väriseen ja näköiseen kankaaseen. Petivaatteissa käytin mielikuvitusta ja niitä kankaita ja pitsejä, mitä löytyi.


Tuolit olivat oikean sängyn edessä juuri noin. Lisäsin muutaman yksityiskohdan: kirjat, silmälasit, potan sängyn alle ja herätyskellon. Kellosta ei tullut kuvaa takapuolelta, mutta siellä on vetonupit.

En voi sanoa, että sänky olisi aivan ainoa laatuaan, sillä ei se ole:

En malttanut tehdä vain yhtä!


I have participated in a miniature bed competition with this unusual bed. Making the bed took me several weeks but I think it is worth the effort. The audience of the last weekend miniature fair voted for the winner and my bed became fourth. As usual I had a real size furniture as a model. The real bed is situated in a museum in Björkö, a little Finnish village near Vaasa. They made very special and decorative furniture in Björkö at the late 1800's and early 1900's.
I rarely make just one piece of furniture, so I had to make two of them!

15 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, olet niin taitava! Harmittaa, että tänä vuonna en päässyt Suureen Snadiin. Olisin takuulla äänestänyt sänkyäsi, ja vielä tuo potta ja kello jne. Ihana kokonaisuus!
    Tuo sänky on nimittäin juuri sellainen, jollaisen haluaisin kunnostuskohteena olevaan talooni. Kalustamisen aika ei ole vielä, mutta olen ideoinut tuollaista vanhanajan korkoossänkyä kamariini.
    Björkössäkin olen onnistunut kerran käymään! Mutta silloin tuo museo oli kiinni.
    Siis tämä on niin ihana! Jos annat luvan, tallennan jonkun näistä kuvistasi omaan ideavarastooni odottamaan kalustamisen aikakautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila. Ota vain kuva talteen, jos haluat. Minullekin kyllä kelpaisivat nämä Björkö-kalusteet omaan kotiini, mutta alkuperäisiä tuskin tulee kovin usein myyntiin. Nukkekotikoossa ajattelin tehdä vielä ainakin toisen mallisen sängyn ja jonkun kaapin, mutta jäänevät johonkin hamaan tulevaisuuteen.

      Poista
  2. Kerrassaan upea kokonaisuus. Jos olisin käynyt snadissa olisin myös ehdottomasti äänestänyt sänkyäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raija. Sen kerinpuun otan muuten kohta työn alle. Oli vähän jo unohtunut, mutta nyt kun tyhjentelin työpöytääni huomista Tukholman reissua varten, löysin kaiken alta kerinpuun osasia ja suunnitelmia.

      Poista
    2. Hyvä juttu! Odottelen siis vielä kärsivällisesti...

      Poista
  3. Tuo on aivan mahtava ja tarkkuus ja laatu hiihtelee täysin omassa luokassaan! Rakastuin sänkyyn heti ensisilmäyksellä ja tarkemmin katseltuani meinasivast polvet pettää. Ei ollut vaikea valita, ketä porukalla(!) äänestimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku, ja onnea kisan voiton johdosta! Työsi oli ihanan satumainen.

      Poista
  4. Ihanat! Muutenkin kautta rantain kun löysin blokisi ihastuin tekemiisi kalusteisiin, itse kun olen täysi tumpelo on ihana nähdä taitavaa kädenjälkeä.

    VastaaPoista
  5. Onnea upeasta sijoituksesta! Sänky oli jos vieläkin upeampi livenä nähtynä. Hienot.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista myös Tiina, Noora ja Anne! Pelkästään itselleenkin on toki kiva tehdä, mutta parasta on, kun näitä ihailee joku muukin kuin vain minä itse!

    VastaaPoista
  7. Upea sänky! Olisipa ollut kiva nähdä tämä myös ihan livenä.

    VastaaPoista
  8. Miniatyyrikäsityön taidonnäyte, kerrassaan upea! Pääsin kyllä ihailemaan tätä ihan paikan päällä livenä.

    VastaaPoista
  9. En ymmärrä, miksi tämä ei sijoittunut ykköseksi, niin hieno tämä! Olen nähnyt töitäsi Tukholmassa miniatyrmässassa livenä(en kylläkään tätä) ja todennut monelle, monelle harrastajalle, että maalaamisessa ja pintakäsittelyssä yleensäkin edustat taatusti huippua maassamme, niin en voi puolestasi muuta kuin harmitella 4.sijaa. Valtavan korkea on ollut taso. Älä lannistu, onnittele itseäsi hienosta työstä! Terveisin kangaspuitten onnellinen omistaja Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. En minä tästä kisasta kauheasti harmistunut, väärä kilpailuhan tämä oli alun alkaenkin, sillä kyse ei ollut siitä kuka tekee parhaan huonekalun vaan kuka tekee yleisöä miellyttävimmän asetelman - itse sänky olisi saanut ollut vaikka kaupasta ostettu. Sain kuitenkin päähäni osallistua juurikin siksi, että sillä tavalla sain ikään kuin tekosyyn tämän sängyn ja varsinkin petivaatteiden tekemiseen.

      Poista