lauantai 8. helmikuuta 2014

Vieläkö jatkaisi? / Should I continue?

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tänne. Olen harkinnut koko blogin lopettamista, sillä en oikein saa tästä mitään irti. Saakohan kukaan muukaan? Kiitos kuitenkin lukijoille ja niille muutamille, jotka ovat viitsineet kommentoida, vaikka itse en ole muiden suuntaan ollut kovin aktiivinen.

Kun väkisin kuvailin ja kirjoitin viimeistä juttuani marraskuussa, niin enpä arvannut, mitä oli pian tulossa, vaikka se olikin odotettavissa. Myöhään samana iltana äitini kuoli, enkä ole sen koommin halunnut palata blogiini.

Miniatyyrejä en kuitenkaan ole jättänyt, vaikka välillä tuntuukin, että kaikki ideat on jo käytetty. Talonpoikaiskalusteita, joista kovasti pidän, tai niiden tapaisia tekee niin moni muukin, että olen yrittänyt keksiä jotain muuta tai sitten jotain todella erikoista, mitä kukaan muu ei vielä olisi tehnyt nukkekotiin. Tässä yksi, vauvan sänky, jossa kehto keinuu pienen katossängyn päätyjen varassa:


Malli ei ole omakeksimäni, vaan näin kuvan tällaisesta eräässä kirjassa. Oikea kehtosänky on tehty vuonna 1771 syntyneelle tyttövauvalle ja kuuluu Porvoon museon kokoelmiin. Ei kylläkään sovi omaan nukketalooni, jos en joskus tee uutta, joten tämä on tulossa myyntipöytääni viikon kuluttua Tampereen Vapriikissa pidettäville nukkekotimessuille. Muitakin sänkyjä, aikuisille, on vielä tulossa, jos ehtivät valmistua, ainakin korkoonen ja eräs muu, jota jotkut ovat toivoneet.

Näytetään nyt yksi toinenkin. Jos joku sattuisi muistamaan aiemmin tekemäni emalilävikön, niin se ei silloin ollut se, mitä halusin tehdä, vaan tämä:






Tällaisiahan emaliläviköt ennen olivat, vesikuupan muotoisia mutta reiät pohjassa. Ja tein minä niitä vesikauhojakin samalla.

There has been long silence in my blog. Since my mother died in november I lost my interest in blogging. But I am still making miniatures. Here I show you couple of examples: a cradle bed for a baby and an enamel colander. I saw a picture of a bed like this in a book, the original real size bed was made in year 1771.






10 kommenttia:

  1. Osanottoni täältä äitisi poismenon vuoksi. Ymmärrettävästi elämänmuutoksen jälkeen into on kadoksissa. Sinä olet kuitenkin niin taitava ja omaperäinen tekijä, että toivon kovasti että jatkaisit, vaikka vain harvakseltaan. Ei sillä päivitystahdilla niin väliä, pääasia että näitä mainioita keksintöjäsi näkisi jossain muuallakin kuin messuilla (ja omassa nukkekodissa). Varmaan taas tulee inspiroivampi aika mineilläkin, ja jospa vaikka joskus näkisimme sen tekemäsi hetekankin...

    VastaaPoista
  2. Olen aivan samaa mieltä kuin Aino kommentissaan.

    Älä kiltti lopeta blogiasi, älä ainakaan poista sitä. Täältä löytyy kivaa katseltavaa ja ihmeteltävää aiemmista kirjoituksistasi.

    Vinkkinä: voisitko tehdä kutomotupaan sopivat vyyhdinpuut? Yritin itse sellaisia värkätä, mutta taito loppui...tarkoitan sellaisia kokoonpainuvia vanhanaikaisia vyyhdinpuita...

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanotto äitisi poismenon vuoksi.
    On ihan selvää, että tällaisten elämäntilanteiden myllerryksissä blogit on aika kaukainen asia. Älä kuitenkaan lopeta, kyllä meitä lukijoita harmittaisi. Eikä päivityksillä ole mitään sääntöä. Jokaiselle tulee välillä taukoja - pitkiäkin, milloin minkinlaisten asioiden vuoksi. Kaikenlaisia tuumaustaukoa, insipiraation hakua ja kannustusta tarvitsee itse kukin aina välillä. Toivottavasti täältä välittyy lämmin halaus täynnä kannustusta ja intoa ja jaksat jatkaa. <3

    Ja tuo lävikkö - Salme tarvitsee sellaisen :)

    VastaaPoista
  4. Osanottoni rakkaan läheisen kuoleman vuoksi.
    Viisaita naisia ja sanoja tuossa yllä, toivon ja toivotan kaikkea sitä samaa.
    Voimia päiviisi ja palaat takaisin blogin pariin sitten kun sinusta tuntuu hyvältä.
    Kaikki ottaa aikansa, myös suru. Anna se merkittävä aika itsellesi.

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanotto äitisi poismenon johdosta.
    Blogin päivityksillä ei todellakaan ole mitään sääntöä mutta toivon vakkarilukijanasi, että jaksaisit jollakin aikavälillä jatkaa minejesi jakamista täällä. Minisi ovat taitavasti tehtyjä ja teet aivan erilaista kuin kukaan muu.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni rakkaan läheisen kuoleman vuoksi,
    ihanat läviköt, täälläkin tarvittas tuollainen. Emaliämpäri jonka teit tarttis kaverikseen pienemmän.
    Omaan tahtiin blogin pitoa. laitathan taas myytiin tänne mitä ehkä jää myyntitiskiltä, että me kaukana olijatkin päästäs taas ostoksille.
    Voimahalit!

    VastaaPoista
  7. Suuret kiitokset ystävällisistä kommenteistanne. Kaipa tämä tästä...

    Raija: Tarkoittamasi kokoontaittuva vyyhdinpuu on varmaankin kerinpuu - luulisin, että sellainen syntyy jossain vaiheessa, sillä on ollut harkinnassa jo ennenkin, olen vain odottanut, että saisin jostain sellaisen oikean, mistä katsoa mallia, sillä pitäähän sen olla toimiva. Nyt se mallikappale on tiedossa.

    Anne: Salme taitaa olla pienempää kokoa ja valitettavasti läviköitä on nyt vain 1:12-kokoisia, sillä kaikkia en viitsi tehdä molemmissa koissa. Varmaan kuitenkin joskus myöhemmässä vaiheessa.

    Maija: Pientä ämpäriä ei nyt ole tehtynä. Ylijääneitä tavaroita voi kysellä sitten messujen jälkeen, vaikken niitä varmaan erityisesti kauppaa; Tampereen jälkeen seuraavat messut, mihin osallistun, ovat maaliskuussa Turussa ja tähtään siihen, että pöytäni on täynnä sielläkin.

    VastaaPoista
  8. Hei,

    Osanottoni äitisi johdosta. Äitini menehtyi myös 28.12.2013 ja itse olemme suruun kokeneet parhaimmaksi toiminnan.

    Onko sinulla Tampereella mukana kangaspuita 1:12? Jos on, varaatko yhdet mukaan, sillä olen sinne tulossa? Niiden perään olen käynyt jo pitkään huokailemassa.

    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi, ja osanottoni myös sinulle.
      Yhdet 1:12-kangaspuut on tulossa Tampereelle mukaan. Ne ovat sellaiset vähän uudemman ja suoremman malliset. Tule katsomaan ja esittelethän itsesi.

      Poista
  9. Lämmin osanottoni äitisi poismenon johdosta!

    VastaaPoista