Kutojan tuvan vintillä

Pari viime syksynä tehtyä esinettä on jäänyt esittelemättä. Lempiesineitäni, vanhoja käsityövälineitä, voisin tehdä pelkästään näitä! Pimeältä matalalta vintiltä en valitettavasti saanut aikaiseksi kovin laadukkaita kuvia, kun oikeassa maailmassakin oli sateisen harmaa päivä.

Nyt voisi sanoa, että täällä keräillään vyyhdinpuita, sillä kolmehan on jo kokoelma. Kaksi on hieman harmittavasti melkein samanvärisiä, mutta sille ei mahda mitään, koska värit ovat kunkin alkuperäisen esikuvan mukaisia. Keskimmäinen on uusin, sen näin 1:1-kokoisena yhdellä viime kesän harvoista romutoreista. Siinä on samanlainen kierroslaskumekanismi kuin vihreässäkin mutta näkyvillä, kun taas vihreässä se on piilossa kopan sisällä. Kuvasta sitä ei kyllä juuri erota, koska jää enimmäkseen siiven taakse piiloon. Mutta tällä kertaa en viitsinyt tehdä laskurista toimivaa, joten siihen liittyvät osat on liimattu kiinteästi paikoilleen, vaikka muuten vyyhdinpuu toki pyörii. 

Rullatuoleja on kertynyt seinustan penkille neljä, ja alakerrassakin on ainakin yksi. Uusimman eli etummaisen innoittajana oli eräs Cedercreutzin museossa olevista rullatuoleista. Käsityövälineiden seassa on vähän muutakin, kuten perunajauhomylly. Lyhdyssä palaa valo, vaikka se ei kuvassa näy; arkkuun on kätketty patterituikkukynttilä.

Täällä olisi matonkutojallekin hommia. Hetekan päällä pidetään mattokääröjä, jotka voisin korvata ohuemmilla. Toisaalta haluan ehkä pitää nämä muistona, sillä olen ne kutonut teini-ikäisenä oikeilla kangaspuilla ja muistan, miten iloitsin niistä silloin. Nyt vasta kuvasta huomaan, että mattojen paksut hapsut tököttävät hassusti ylöspäin, kävin kääntämässä rullat, mutta en viitsi ottaa uusia kuvia.

Ja vielä yksi

Kuistillekin valmistui uusi matto. Sidoksen matkin eräästä vanhasta 1:1- matostani, mutta lopputulos ei kyllä muistuta ollenkaan sitä; loimen pitäisi olla vielä paljon tiheämmässä, jotta kudonnaisista tulisi täysin esikuviensa näköisiä. Muutaman raidan kudottuani aloin epäröidä, sillä matto alkoi kovasti näyttää tiskirätiltä, mutta onneksi pääsin siitä ajatuksesta yli. Pidän tästä yhtä paljon kuin muistakin.

Kuistille pääsee näkemään saranoidun katon kautta tai ovesta ja ikkunoista. Olen mielelläni sanonut, että talossa on lähes pelkästään itsetehtyjä esineitä, mutta en ole muistanut kuistia. Täällähän on vaikka mitä ostettua, tavarat kukkapöydän alahyllyllä ja kynttilä sekä astiat toisen pään penkillä. Kasvit ovat muovikukan osia työnnettynä itsevalettuihin saviruukkuihin ja siltä ne näyttävätkin. Kengät olen muokannut barbien kengistä leikkaamalla ja liimaamalla.

Yllätyksekseni huomasin, että ikkunoita ei olekaan liimattu paikoilleen; onneksi ne ovat niin tiukat karmeihinsa, etteivät ole koskaan pudonneet vahingossa, vaan pysyvät paikoillaan ilman mitään kiinnitystä. En muistanutkaan, että olen jättänyt ne irti, jotta ahdasta kuistia pääsee paremmin sisustamaan. 

Ovessa ei ole saranoita, paitsi ulkoa näkyvät valesaranat, vaan se on samanlailla vain asetettu paikalleen, johtuen tästä:

Tässä on se rakennusvirhe, mistä olen ennenkin kertonut: ovi osuu kaiteeseen ennen kuin on kokonaan auki. Siksi en auo ovea koskaan, mutta on kuitenkin irtonainen samasta syystä kuin ikkunat.

Naulakossa on vanhanaikaiset ukonpäänaulat. Takki ei ole puettava, on vain kangasta liimattuna vähän takin muotoon.

Seinälle on ripustettu Olavinlinnaa esittävä kipsitaulu, peili, avainnippu ja vaateharja tuohitelineessä.

Ja vielä viimeinen matto. Tämä pieni pätkä on tarkoitettu pesuhuoneeseen johtavaan takakäytävään.