lauantai 2. helmikuuta 2013

Pientä ja arkipäiväistä / Everyday little things

Huonekaluja pitäisi tehdä maaliskuisille Turun nukkekotimessuille, mutta huomaan näpertäväni yhä pienempiä ja arkisempia esineitä, vaikkei silti ollenkaan nopeatekoisia. Esimerkiksi retrohenkinen "muovinen" ruokailuvälineiden kuivausteline:


Alkuperäisiä kuivaustelineitä oli montaa väriä ja samantapaisia ovat voineet tehdä eri tehtaat (omani valmistaja on porilainen LM). Käsittääkseni Orthex valmistaa yhä tätä valkoisena. Aiemmin tekemässäni astiankuivaustelineessä on toki oma paikkansa ruokailuvälineillekin, mutta halusin silti tehdä tämänkin. Materiaalina on jälleen monikäyttöinen kartonki. Siitä voi tehdä nukkekotiin melkein mitä hyvänsä.






Huomasiko joku kaksi sitruspuristinta? Metallinen on ostettu, posliininen itsetekemäni, mutta eivät ne tähän lopu, vielä yksi on näkyvillä keittiössä. Siinähän on jo melkein kokoelma. Saattaa olla, että kuten minä itsekin niin myös nukkekodin asukas keräilee sitrustimia.

Syy miksei aterintelineessä ole tuon enempää välineitä kuivumassa, tulee tässä:


Valmiina myytävät lusikat ja haarukat ovat siihen aivan liian isoja. Itse teline on tarkasti mittakaavassa 1:12, mitä valmiit nukkekotiastiat harvemmin ovat. Oikean kokoisia juustohöyliä ja puulastoja sekä -haarukoita olen tehnyt aiemmin. Talossa sisällä otettua kuvaa varten leikkasin tuikkukynttilän kuoresta muutaman pikkuisen aterimen, menevät paremman puutteessa sellaisessa nukketalossa, millä ei leikitä. Kynttiläkupin pohjassa olevia nypylöitä kannattaa käyttää lusikoihin. Saatan kuitenkin kokeilla tehdä telineen vähän isompanakin; ehkä aina ei pidä olla niin tasantarkka mittakaavojen kanssa.



Oikea aterintelinehän koostuu kahdesta osasta, joten tietysti tämäkin. Sisäosan pohjassa on reiät, mistä vesi valuu läpi.



I am going to sell my miniatures next month in a miniature fair and therefore I should be making lots of furniture but somehow I make ever smaller and smaller items and that takes time.

This is something where you put cutlery to dry after washing the dishes. The original plastic one was produced in 1960's or 1970's in many different colours and I think that they still make these in white. For this little one I used paper which is very handy: from paper or cardboard you can make almost everything for dollhouse. Because dollhouse cutlery is usually too big to fit in 1:12 (look at the two last photos), I cut some forks and spoons with scissors from a tealight candle aluminum shell.

Earlier I have made the other blue rack for drying dishes (cardboard of course). In real life it was also originally plastic and produced by the same factory about same time. You may notice that there are two lemon squeezers in the picture but there is also third one in the same kitchen. Maybe the inhabitant is collecting them like me.

5 kommenttia:

  1. Ihana,mulla on käytössä 1:1 kodissa vieläkin.
    kyllä pitää ottaa isorahapussi mukaan markkinoille.mun lista sinulta on jo loputon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maija, et arvaakaan, miten ilahdutit minua. Kuvittelin jo, etteivät tekemiseni ketään kiinnosta.

      Poista
  2. Hei Mirka, aivan fantastista työtä! Minulta on mennyt ohi info Turun nukkekotimessuista, mutta onneksi on vasta helmikuu! Jo pelkästään noiden aterinkuivainten takia kannattaa sinne lähteä! Toivottavasti jaksat ahertaa ja todellakin tehdä niitä myös vähän isommassa mittakaavassa, koska minun taloni ainakin on kaikkea mahdollista 1:10 - 1:12 väliltä!
    Mukavaa myös, että olet vaihtanut blogisi osoitetta. Tätä bloggeria on niin paljon mukavampaa seurata ilman mainoksia jne.
    Nyt vain siis hihat heilumaan, nähdään Turussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna ja tervetuloa lukijaksi! Pitkään jahkailtuani päätin minäkin vaihtaa tänne bloggeriin.
      Isommat kuivaimet ovat parhaillaan työn alla, 1:10 ajattelin ne tehdä. Näkemisiin Turussa!

      Poista
  3. Ja melkeinpä unohtui, sitruspuserrinkin on todella mahtava!

    VastaaPoista