sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Makuuhuonesuunnitelmia / Bedroom plans

Makuuhuone on paitsi hankala sisustettava muodoltaan niin myös mielestäni melko epäkiinnostava huone nukkekodissa. Vaatekaappia en ole tehnyt ollenkaan, sillä se veisi vain liikaa tilaa. Sänky minua on mietityttänyt. Sivustavedettävä sohva on kyllä kodikas pesä vuoteeksi, mutta sille ei ole montaa sijoituspaikkaa huoneessa.


Jos olisi toisenlainen sänky, sen voisi laittaa etualalle poikittain, tähän:


Huoneeseen on tässä välissä ilmestynyt jotain ylimääräistäkin, mikä ei tosin aio jäädä. Omaan silmääni näyttää vielä melko oudolta valkoinen vyyhdinpuu, mutta tein kokeeksi sellaisenkin, kun valkoinen tuntuu olevan suosittu sisustusväri niin nukkekodeissa kuin oikeissakin kodeissa.  Laskin muuten, että makuuhuoneessa on viisi esinettä, jotka eivät ole minun tekemiäni: ompelukone, sakset, potta, norsupatsas lipastolla (riipus kaulakorusta) ja peitto sängyssä (äitini tehnyt vanhaan Taloon).

Kuvassa piti olla myös yksi vanha sänky mallina, mutta sepä olikin puoli senttiä liian pitkä. Kuvasin sen sitten erikseen päällään tämän viikon uusi tekele, täkki. Varmaan moni muukin muistaa joskus nukkuneensa tuollaisen kullanvärisen tai vaihtoehtoisesti punaisen raskaan tikatun täkin alla. Sängyn olen 15-vuotiaana sahannut tosi paksusta vanerista käsilehtisahalla, on siinä ollut hommaa. Tähän taloon joskus tehtävä sänky tuskin tulee etäisestikään muistuttamaan sitä, mutta tarvitsin yhtä muuta juttua varten peiton ja halusin kuvata sen, sillä minun tekemäkseni se on jotain poikkeuksellista. Jotenkin välttelen tekstiilien tekoa nukkekotiin, verhot puuttuvat edelleen ja matot olen tehnyt vain langanpätkiä kankaalle liimaamalla.


My dollhouse bedroom is difficult to decorate. I like that old Finnish country style sofa as bed but with an other kind of bed I could more easily change the places of furniture, as in the second photo. The bed could then be in the front. I recently made the white thing on the right but I really don't know what it is called in English. I just wish that you recognize it; it is an old piece, used in handicraft. By the way, I counted the amount of objects in this room that are not made by me: five together. They are sewing machine, scissors, potty, elephant statue and blanket in sofa.

I usually don't make textiles to my doll's house. The carpets are made by glueing yarn to a piece of fabric. I keep telling myself that they are temporary, some day I will weave real carpets...  But now I sewed a quilt. It is in an old bed made by me when I was young. This is too ugly bed for this house, I'll make a better one.

1 kommentti: