maanantai 15. helmikuuta 2021

Seuraavat matot

 Pääsin kutomisen vauhtiin ja makuuhuoneeseen valmistui myös uusi matto. Tämä malli olikin huomattavasti nopeampi pujotella kuin keittiön matot.


Seuraavassa kuvassa keskeneräisenä puissa matto näkyy vähän paremmin. Muutaman raidan tehtyäni ajattelin, että tuli liian kirjava ja levoton, kun mallissani on niin monenlaista pintaa, mutta jatkaessani kutomista aloin pitämään tästä koko ajan enemmän ja enemmän. 


Täälläkin oli paikka kynnysmatolle.



Taakse portaikkoonkin on ilmestynyt pikkumatto, näitä on niin mukava kutoa. Talo on niin pieni, että portaita tehdessäni olen yrittänyt säästää mahdollisimman paljon tilaa. Siksi ylimpänä on vain kapea tasanne, josta noustaan vielä askelman verran makuuhuoneen kynnykselle.

Otin ikkunan pois, jotta pääsin kuvaamaan:


Tässä seinähylly, jonka tein ennen viimevuotista näyttelyä:


Kirjoja olisi paljon enemmän kuin vain yksi hyllyllinen, mutta laitoin sinne vähän muutakin. Hyllyn koristeosiin uhrasin yhden aiemmin tekemäni koukeroisen keittiöhyllyn. Hirvitaulu on kipsistä valettu, samoin kuin suojelusenkelitaulun ja rappukäytävässä olevan taulun kehykset.