Päätin kokeilla, vieläkö pystyn kirjautumaan blogiini. Näköjään!
Omassa elämässäni on tapahtunut paljon sellaista, minkä takia en ole kyennyt tekemään miniatyyrejä kuten ennen, mutta ihan kokonaan harrastus ei ole ollut tauolla tätä aikaa. Sen jälkeen kun maaliskuussa 2019 jäin yksin, loppu vuosi jotenkin katosi sumuun. Joitakin nukkekotivalokuvia olen ottanut, niistä voin nyt muistella tekemisiäni.
Kesällä minulla oli pieni näyttely kotini kuistilla, silloin kun vielä oli koti.
Tänä vuonna nukkekotini ja Kutojan tupa-kaappini hieman eri kalustein ovat olleet keväästä saakka Harjavallassa Emil Cedercreutzin museossa, missä on satakuntalaisten nukkekotiharrastajien Minimaailmat-näyttely. Näyttely jatkuu vielä 11.10. saakka, museon aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä.
Syksyllä reipastuin ja tein muutaman huonekalunkin, esimerkiksi tällaisen erikoisen kulmakellokaapin:
Tietysti käsityövälineitä, tässä eri aikoina tehtyjä rullatuoleja. Toinen oikealta on uusin, mallina oli kauan sitten itsetekemäni ja suunnittelemani 1:1-rullatuoli.
Uuden matonkin kudoin, koska vanhat oikeissa kangaspuissa kutomani matot olivat liian paksuja. Tahattomasti siitä tuli näin jouluinen, ja niinpä edes nukkekodissa oli joulu.
Ehkä jatkan muistelua toisella kertaa ja pääsen vähitellen nykyhetkeen...