Huomenna sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus nähdä Nukkekotiyhdistyksen näyttely Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa Seinäjoella (Törnäväntie 23, kello 12-16). Museolla on myös aiheeseen liittyviä työpajoja sekä pienimuotoiset minimarkkinat. Itsekin olen siellä myymässä tekemiäni nukkekotitavaroita.
Aika "lapsellisia" esineitä olen nyt tehnyt. Minulla on tallessa tätini minulle kauan sitten ompelema iso nalle nimeltään Elle. Nykyään Elle asuu vinttikamarissa, mutta pääsee kerran vuodessa tupaan. Jouluksi se tulee esille istumaan omaan punaiseen keinutuoliinsa yllään punainen juhlamekko.
Joulumekkonsa se jo riisui, mutta ei pitänyt kiirettä palata vintille, koska minä halusin vielä tutkia sen keinutuolia. Lasten keinu ei ole lapsuudestani, vaikka voisi ollakin, sillä meillä kyllä oli pieni keinutuoli, vain vanhempi ja hienompi. Tämän olen ostanut aikuisena kirpputorilta pelkästään sen takia, että Elle voisi istua siinä muutaman viikon vuodesta. Huomasitko muuten jotain Ellen polvella?
Tietysti nukkekotikokoinen pikkukiikku! Tämän lisäksi paljon muutakin olen tuomassa huomenna Seinäjoelle.
This teddy bear is called Elle and she was made by my aunt, when I was a child. Nowadays Elle is living in our attic, but once a year, at Christmas time, she comes downstairs and sits in her own little red rocking chair. It is a childs rocking chair which I bought from a flea market especially for her.
I wanted to make this chair for dollhouse also: you can see it on Elle's lap.
lauantai 28. tammikuuta 2017
maanantai 2. tammikuuta 2017
Hyvää uutta vuotta / Happy new year
Uusi vuosi alkoi jo, mutta vielä on jouluakin esillä. Pitkät "hopeiset" kynttilänjalat Nukkekotiyhdistykseltä, kynttilät tein hammastikuista maalaamalla, päät vuolin ohueksi sydänlangaksi.
Sohvasänky on makuuhuoneesta muualla lainassa, joten otin vähän varastosta kalusteita esiin. Kirjahyllynä on ihana tuoli joka taittuu tikkaiksi. Tämä yksilö on tosin jäänyt minulta kesken, saranat puuttuvat vielä. Kirjoja riittää kyllä lojumaan lattiallakin.
Toisin päin levitettävästä pikkusohvasta saisi vuoteen, mutta vaatisi vähän huonekalujen siirtelyä illalla ennen nukkumaanmenoa.
Taulu ja seinäkello ovat edelleen ripustamatta, koska en tiedä vielä mitä kalusteita tänne lopulta tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)