Syksyn odotettu suurtapahtuma on ovella, sillä lauantaina ja sunnuntaina pidetään Vantaalla Suuri Snadi-messut, jossa on paitsi nukkekotitavaraa niin myös pienoisrautateitä ja pienoismalleja. Omasta pöydästäni löytyy ainutlaatuisten omatekemieni miniatyyrien lisäksi käytettyjä nukkekotikalusteita, esim. Lundbya, sekä hieman vanhoja leluja. Tervetuloa katsomaan!
Tämä viikko jäi aika lyhyeksi, mutta jotain sain kuitenkin aikaan. Tällaista valmistui viimeksi:
Jännää, miten maali ja pehmusteen kangas vaikuttavat: ovat kaksi aivan erilaista ja erilaisiin sisustuksiin sopivaa huonekalua, vaikka malli on sama.
torstai 15. lokakuuta 2015
perjantai 9. lokakuuta 2015
Uutta valmistuu
Tänä aamuna viimeistelin vielä muutaman huonekalun. Otin niistä ihan kaunistelemattomat kuvat työpöydälläni pakkaamisen lomassa itselleni muistoksi, mutta laitan ne nyt tännekin. Pöydän pinnasta näkee, että on siinä jotain tehtykin.
De här (och mycket annat) har jag gjort till Stockholms Miniatyrmässan på söndagen. Välkommen!

torstai 8. lokakuuta 2015
Lisää tuoleja / More chairs
Nyt näitä taas saa!
Syöttötuoli, joka taittuu pieneksi pöydäksi ja tuoliksi.
Hienoista siirtymistä kohti uudempia kalusteita on havaittavissa. Tämän tapaisia nojatuoleja oli jo aiemmin, mutta en tullut silloin ottaneeksi kuvaa:
Sopisivatko ne yhteen tuon sohvapöydän kanssa? Ehkä eivät kovin hyvin.
I have made more chairs, high chairs for babies and simple armchairs. It seems that I am little by little starting to make things that are not so old.

perjantai 2. lokakuuta 2015
Jauhosihti / Sifter
Ehkä leipominen sujuu paremmin, kun saa välillä uusia kivoja välineitä sitä varten.
Siniselle pöydälle on jäänyt tuo leivonta-asetelma ja nyt siellä on uutuutena jauhosihti (mutta ei edelleenkään jauhoja). Tällainen jauhosihti ei taida olla kovin tavallinen esine suomalaisessa keittiössä, itse en ainakaan ole koskaan kaivannut, mutta kun minulla on tapana kirpputoreja kierrellessäni etsiä esineitä, joita voisi tehdä pienoiskoossa, niin tulipa nyt tämän vuoro. Se sopii myös hyvin "veivattavien kodinkoneiden" sarjaani. Yleensä en osta niitä tavaroita, mitä aion tehdä, vaan katson vain ja mittailen käsilläni, ehkä otan peräti kuvankin, ja sitten kotona teen sen, mutta tätä en voinut vastustaa, vaikken aiokaan käyttää sitä. Muut näkemäni jauhosihdit ovat olleet vain paljaita peltisiä, mutta katsokaas tätä:
Tein muillakin hedelmänkuvilla kuin omenan ja tuli yhtä söpöjä. Kuvat ovat pieniä valmiita siirtokuvia. Ihan tarpeeksi pieniä en löytänyt, joten pikkuiset hedelmät ison ympäriltä piti jättää pois.
Sihdit myös toimivat, totta kai. Pohjalla on varsinainen sihtiosa (kylläkin liian isoreikäinen mittakaavaan nähden)
ja sen päällä kammesta pyöritettävä metallinen juttu, joka ajaa jauhot sihdin läpi.
Last summer I saw an adorable flour sifter in a flea market and I just had to buy it even though I am not intending to use it. But I wanted to make it in miniature and here it comes. It is also working, of course. There are pictures of apples in the original but I also put there some other fruit; I bought little decals and used them.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)