perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pieniä vieraita

Taitaa olla lapsivieraita tulossa, kun on syöttötuoli tuotu tupaan:


Ajattelin tehdä syöttötuoleja ja mielessäni oli eräs toinen malli, jonka muistan joskus nähneeni jossain, mutta siitä en löytänyt kuvaa. Sen sijaan löytyi nettiä selailemalla Brion Hokus pokus, jota tämä nyt vähän muistuttaa. Nykyään ne ovat muovisia, mutta alkujaan 60-luvulla olivat puisia.

Kun lapsi on syönyt, voi tuolin kaataa selälleen keinuksi, jossa on rattikin vauhtia antamassa:


Ja vielä toisin päin pieneksi pöytä-tuoliyhdistelmäksi:


Nyt menen pakkaamaan loput tavarat, ja huomenna sitten tervetuloa tutkimaan pöytäni tarjontaa Turun messuille!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Arabiaa nukkekodissa

Alkaa tulla hieman kiire Turun messujen kanssa, ei taida kaikki ehtiä valmistua, mitä olin suunnitellut. Ja mitä minä silti teen? Päivällä paistoi aurinko 70-luvun Lundby-taloon työhuoneessani, joten aloin asetella sinne huonekaluja ja kuvailla!


Osa kalusteista Lundbyn, osa muita, mutta mikä ei kuulu joukkoon? Siitä päästään tuohon otsikkoon. Joku ehkä luuli, että olen alkanut tehdä "Arabian" astioita nukkekotiin, mutta ei, vaikka olisihan siinä puolensa, kuvioisin niitä omatekemiäni astioita enkä mitään valmiita. Mutta nyt on muusta kyse: sain selville, että minulla on jo ollut aitoa Arabiaa nukkekodissani. Tuo posliininen hevonen, jonka 15-vuotiaana muutin keinuhevoseksi vanhaan Talooni liimaamalla alle vanerista sahatut jalakset, onkin Arabian valmistama figuuri 1940-50-luvun vaihteesta. Nyt vain jalaksia irrottelemaan ja vitriiniin!








tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pitihän tämäkin tehdä

Olen koko talven vilkuillut yhtä sivustavedettävää sohvaa sillä silmällä (ts. että tuon haluaisin tehdä pienenä). Se on omassa 1:1-tuvassani, tässä:

Kun kerran virkkasin nuo tyynytkin minikoossa, niin pakkohan se oli sohvakin tehdä - katso ison sohvan jalan juureen.

Muun muassa muutama tällainen sohva on tulossa ensi viikonloppuna Turun nukkekotimessujen myyntipöytääni. Ja vielä on muutama päivä aikaa keksiä ja tehdä jotain muutakin ennennäkemätöntä!