Hiukan valon tuikahdusta pimeisiin iltoihin:
Päätin heti alkaessani rakentaa tätä nukkekotia, ettei siihen tule sähköjä - joko siellä eletään vanhaa aikaa tai sitten muuten vain niin yksinkertaisesti tai eristäytyneinä, ettei ole nykyajan mukavuuksia. Myöhemmin on kuitenkin alkanut tuntua, että joku valo voisi tuoda tunnelmaa, vaikka "öljylamppu". Talossa ei ole takaseinää siten kuin nukkekodeissa yleensä, vaan se on joka puolelta katseltavissa, joten johtojen piilottaminen jälkikäteen ei oikein helposti onnistuisi. Onneksi on keksitty patteritoimiset led-lamput. Ostin sellaisen ihan valmiina ja sijoitin makuuhuoneeseen.
Tällainen lamppu oli alunperin:
Kovin ovat kullankiiltäviä nämä valmislamput eivätkä muodoiltaankaan aivan sellaisia, mitä olisin halunnut, mutta vähän muuntelemalla sain tästä kelvon. Päädyin piilottamaan koko jalustan pöydän sisään ja rakentamaan ohuen varren kohdalle pahvista uuden öljysäiliön. Maalasin myös näkyviä osia vähän patinoituneiksi.
Lampun antama valo oli aika kalvakka öljylampuksi, joten maalasin polttimon keltaisella lasimaalilla. Keltaiseni ei vain ollut kovin hyvä, sillä nyt valo olikin kelmeän vihertävää! Töpötin päälle vähän punaista akryyliväriä, niin johan parani.
Komuutin kantta en malttanut hajottaa, joten sijoitin lampun kirjoituslipaston päälle. Otin lipaston takaseinästä palan pois ja sahasin kanteen uran lampun varrelle. Umpikaappiin olisi ollut helpompi kätkeä kuin avohyllylle, mutta tein hyllyn täytteeksi pahvista pienen peltilippaan, joka ei kovin hyvin kuvissa näy. Siinä on vain etuseinä ja vähän sivuja, jotta jalustalle on tilaa.Katkaisija on käsillä lipaston takana (ei tosin kovin helposti, sillä kaikki huonekalut pitää siirtää ensin) ja myös pahviosa on avoin takaa, joten valaisimen saa poistettua patterin vaihtoa varten.
There is no electricity in my dollhouse, but maybe an oil lamp would be nice. I bought a battery operated led-lamp but I didn't like the way it looked, so I changed it a bit. I hid the big base of the lamp in the secretary and build a new piece in the center (of cardboard). The lamp was too shiny gold, so I painted it to look older. I also painted the bulb yellow and red because the light was too pale. The switch is usable behind the cabinet. The whole lamp can also be removed to change the battery.