maanantai 2. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta / Happy new year


Uusi vuosi alkoi jo, mutta vielä on jouluakin esillä. Pitkät "hopeiset" kynttilänjalat Nukkekotiyhdistykseltä, kynttilät tein hammastikuista maalaamalla, päät vuolin ohueksi sydänlangaksi.

Sohvasänky on makuuhuoneesta muualla lainassa, joten otin vähän varastosta kalusteita esiin. Kirjahyllynä on ihana tuoli joka taittuu tikkaiksi. Tämä yksilö on tosin jäänyt minulta kesken, saranat puuttuvat vielä. Kirjoja riittää kyllä lojumaan lattiallakin.


Toisin päin levitettävästä pikkusohvasta saisi vuoteen, mutta vaatisi vähän huonekalujen siirtelyä illalla ennen nukkumaanmenoa.


Taulu ja seinäkello ovat edelleen ripustamatta, koska en tiedä vielä mitä kalusteita tänne lopulta tulee.



lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukuu / December

Joulukuu on alkanut ja tänään oli hieno aurinkoinen pakkaspäivä, pikkuisen lunta maassa, niin että maisema on valkoinen. Olikin sopiva päivä ottaa esille eräs 1:1-kokoelmani: punaiset emaliastiat. Ne saavat olla tuvan hyllyillä kevääseen saakka, punaisia kattiloita, kulhoja, mukeja ja ennen kaikkea kahvipannuja. Emalin suosio keräilijöiden keskuudessa on nostanut hinnat niin korkeiksi, etten (ehkä onneksi) löydä kovinkaan usein uusia esineitä kokoelmaani, koska kovin paljoa en ole valmis niistä maksamaan. Joka vuosi on kuitenkin jotain uutta löytynyt ja tämä  vuoden löytö oli punainen Pikku-Pehtoori, joka minulta on puuttunut. Ja tarvitaanhan sellainen sitten nukkekodissakin!


Hellalla vierekkäin normikokoinen pannu uuden pienen kanssa. Yleensä en halua tunnettuja design-esineitä kopioida aivan suoraan, siksi isommassa pannussa on vähän "vääränlainen" kansi ja olen kutsunut sitä vain emalikahvipannuksi enkä Pehtoori-kahvipannuksi. Pieneen nyt kuitenkin tuli oikeaa muistuttava kansikin.


Mutta en kyllä usko, että tässä nukkekodissa kerätään punaista emalia. Tai oikeammin en viitsi sinne erikseen laittaa joulua, joten pannu voisi olla siellä muunkin värinen, vaikkapa:


 

It is December and fine frosty weather outside. Now it is time to bring out one of my 1:1-sized collections, red enamel coffee pots and other dishes. I keep them on my kitchen shelves only at Christmas time, other times they are in the attic. As usually I found a new one from a flea market this year too, an enamel coffee pot by Finnish designer Antti Nurmesniemi. Of course I had to make it in 1:12 size also, see the pictures. But maybe it doesn't have to be red in my dollhouse, perhaps one of those in the last picture would be nicer.



lauantai 26. marraskuuta 2016

Kaksi kertaa taas / Again and again

Oman paikkakunnan nähtävyydet tahtovat joskus jäädä kauempana sijaitsevien ehkä hienompien paikkojen jalkoihin. Kesällä vähän korjasin tilannetta ja kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa muun muassa Merikarvian kalastusmuseoon. En odottanut paljoa tai oikeastaan nimen omaan ajattelin, ettei juuri mikään voisi minua vähempää kiinnostaa kuin jotkut vanhat kalanpyydykset. No, oli siellä niitäkin, enkä kauheasti innostunut, mutta lisäksi oli pieni mökki, joka esitti kalastajaperheen asumusta. Näin muutamia ihan kivoja esineitä, sellaisia mitä nyt aina museoissa näkee, mutta yksi oli ylitse muiden, todella erikoisen mallinen rukki. Niin, taas kerran rukki! Tavallisesta vinorukista sen erotti se, että kolmen ohuen jalan sijasta siinä oli kaksi paksua ja niiden välissä lyhyt kapea tukki - vaan eipä sitä tarvitse selitellä, sillä tietysti olen tehnyt sen pienoiskoossa:

Nukkekodin asukas lienee yhtä innoissaan kuin minä, koska on jo aloittanut kehräämään, ja mikäs on kehrätessä, sillä kaikki osat liikkuvat mitkä oikeassakin: rullakin pyörii erikseen ja  lyhty erikseen, niin että syntyy kierrettä, ja lanka tulee oikeasti torven läpi. Museon opas ei osannut rukista kertoa ja myöhemmin koetin tuloksetta etsiä kuvaa vastaavasta; olisiko tämä paikallinen erikoisuus vai kenties jopa jonkun merimiehen tuominen ulkomailta.

Pyöriä tuli tehtyä yksi enemmän kuin runkoja, joten siitä syntyi kattoon ripustettava kynttiläkruunu. Kynttilänpidikkeet ovat pieniä eyelettejä ja itse kynttilät muovisista vanupuikon varsista.






Olen laiminlyönyt blogiani ja unohtanut siten tästäkin kertoa: Minusta ja miniatyyreistäni oli taas hieno juttu lehdessä, tällä kertaa "ihan oikeassa", Antiikki & design -lehden numerossa 10, jonka ilmestyi noin kuukausi sitten. Tässä ensimmäinen sivu:



 Last summer I visited a fishing museum located nearby where I live. There was also a fisherman's cottage and in there an unusual spinning wheel. I have never seen anything like that before and of course I wanted to make it in miniature size. I also made an extra wheel and it became a chandelier.

Besides, me and my miniatures were published again, this time in a "real" magazine, in a Finnish antique journal called Antiikki & Design. The title means: I want to make a perfect miniature.

torstai 13. lokakuuta 2016

Messuille / For miniature fairs

Tämä jälkeen täällä ei taideta hetkeen taas siivota, mutta kylläpä sujuu lattianpesu, kun on saatu sinipiika. Tämän perinteisen lattianpesimen tekeminen oli minulla mielessä jo mattomikkoa suunnitellessani.

Tunnetusti en mielelläni harrasta pehmustettuja huonekaluja, mutta kokeilin kuitenkin uutta nojatuolimallia, kun löysin sopivaa kangasta. Tuli oikeastaan ihan kiva.

Molempia tuotteita on tulossa messuille myyntipöytääni. Tässä muutama muu maistiainen:
Korkea tupakaappi.
Levitettäviä sohvia.
Naulakoita, puu- ja emaliastioita, ruosteisia öljykannuja.
Maustehyllyjä
Lisäksi paljon, paljon muuta. Maustehylly on hyvin pieni, niin kuin tietysti pitääkin olla. Maustepurkit tein vain yhteen kappaleeseen. Jos ei satu olemaan valmiita sopivia purkkeja, niin ne on helppo valmistaa itsekin. Näitä materiaaleja minä käytin, muovisia pelinappuloita, nuppineuloja ja pieniä helmiä:
Lisäksi maalia ja etiketeiksi tarraa. Kirjoitin tekstit ihan käsin, mutta tietokoneella tulostamalla saisi siistimmät.




Here you can see some of the things I have made for miniature fairs in Stockholm and Vantaa.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Lehdessä / Published

Kovalla touhulla olen valmistellut tavaraa syksyn nukkekotimessuja varten, yritän niitä kuvata tulevalla viikolla tänne blogiinkin. Kaikessa kiireessä tämäkin unohtui julkaista täällä: minusta ja miniatyyrien tekemisestäni oli juttu viimeisimmässä Nukkekoti-lehdessä (Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehti).Tässä ensimmäinen sivu.


A nice story about me and my miniatures was published in finnish Nukkekoti (=dollhouse) -magazine. Here is the first page.

torstai 29. syyskuuta 2016

Löytö / From flea market

Hyvin harvoin löydän kirpputorilta mitään todella kivaa suoraan nukkekotiin sopivaa, mutta tänään löysin - yllätys, yllätys - rukin. On paremminkin Lundbyyn sopiva kuin suosimaani 1:12-kokoa. Tässä 1950-luvun Lerro-talossa (samaa mallia on valmistettu myös Lundby-nimellä ja Lerro sulautuikin Lundbyyn 60-luvun alussa):
Joihinkin kalusteisiin nähden rukki on jopa liian pienen oloinen.
Niinpä se voisi käydä myös peltitaloon:
Vielä yksi hassu kuva:

Rukki on muovia ja todellisuudessa jääkaappimagneetti, pysyy siis peltitalossa vaikka seinällä tai katossa. Laatikko kyljessä aukeaa ja pyörä pyörii, mutta poljin ei liiku.







Today I found this little plastic spinning wheel at a flea market. On behalf of its size it is suitable for a Lundby dollhouse (in the pictures a Lerro house from 1950's) or even for my little tin dollhouse. As you can see from the last photo the spinning wheel is actually a fridge magnet.



lauantai 3. syyskuuta 2016

Vaihteeksi kamarissa / In the bedroom

Useimmiten tulee kuvattua nukkekotini helpointa - ja omasta mielestäni kiinnostavinta - huonetta, keittiötä, mutta voisihan yläkerran kammarissakin kehrätä. Niin, aika tylsää, mutta olen taas tehnyt rukin, ja taas kerran siihen on käytetty osia vähän isommasta pystyrukista, eikä taaskaan tullut alkuperäisestä otettua kuvaa.


Kolmijalkainen jakkara syntyi sivutuotteena, se oli purkamani pystyrukin jalusta. Sille täytyy vain keksiä jotain muuta käyttöä, sillä se on liian matala kehrääjän tuoliksi.

Voidakseni muuttaa huonekalujen järjestystä tein lyhemmän sivustavedettävän sohvan.


Mutta eihän se näin voi olla, peittää näkymän koko huoneeseen, eikä maalaamaton selkäpuoli ole edes kovin kaunis. Ikkunasta pitää sitten kurkkia huoneeseen:


Etupuolelta sohva on tällainen, ennenkin täällä nähty malli:




Once again I have made a spinning wheel, just one piece, by using parts of a different and slightly bigger spinning wheel. That little chair was also part of the original spinning wheel.

I also wanted some change in the bedroom, so I made a new sofa which is shorter than my old one, used as a bed. But look at the second photo: it doesn't look very nice - the only thing can be seen in the room is unpainted back of the sofa. You would have to peek through the window to see something else. Well, I would rather look at the front side of my new sofa.