perjantai 27. marraskuuta 2015

Kaappisänky

Pitkästä aikaa tuli tehtyä uusi "korkoonen" -  lainausmerkeissä siksi, ettei tästä oikeastaan voi käyttää sitä nimitystä, koska on peräisin Satakunnasta. Olen jo useampana kesänä käynyt Noormarkun kotiseutumuseossa katselemassa siellä olevaa ovin varustettua kerrossänkyä ja suunnitellut sen tekemistä. Viime kesänä minulla oli jo kamera mukana ja nyt sitten sänky on toteutettu mininä. Peileissä pitäisi olla vielä kukkamaalaukset, ja pohjavärin kanssa kävi niin, että vihreää olin sekoittamassa ja vihreältä maali näytti vielä koepalassani, mutta tänä aamuna, kun menin katsomaan kuivunutta sänkyä, niin sepä olikin sininen.






Tämä on sikäli erikoinen, ettei ole mikään vanha. Itse asiassa se on täysin käyttämätön, Maire Gullichsen on sen teettänyt varta vasten museoon lahjoitettavaksi, noin 1950-luvulla, luulisin. Sänky ja toinen yksinkertaisempi ilman ovia oleva valmistettiin Ahlström oy:n puusepänverstaalla arkkitehti Y. Laine-Juvan piirustusten mukaan. Merkillistä on sekin, että miksi museoon haluttiin juuri nämä, kun ei Satakunnassa ole yleisesti ollut talonpoikaiskerrossänkyjä käytössä. Tällaisia, missä on alasänky ovien takana, on tavattu toisaalta Tornionjokilaaksossa ja toisaalta lounais-Suomessa esim. Uudenkaupungin seudulla, missä olenkin kerran nähnyt kolmikerroksisen sängyn, jossa oli kahdessa alimmassa kerroksessa ovet.

Ja huomenna sitten Turkuun Aboa Vetukseen nukkekotijoulumarkkinoille (paljastetaan nyt etukäteen, että yksi jouluun liittyvä tuote minulta löytyy, sallattihakkuri- ja kaukalo rosollin tekoon) ja nukkekotinäyttelyä katsomaan.

torstai 26. marraskuuta 2015

Äidin tuolit

Tuoliteema jatkuu. Tässä uusimpia tekemiäni, mutta yhtä hyvin kuva voisi olla lapsuuden kodistani, liina vain puuttuu pöydältä:


Tällainen kalusto meillä oli ja on tietysti vieläkin olemassa, ainoana erona (paitsi että ovat ihmisten kokoiset eivätkä pieniä kuten nämä kuvassa), että piianpeilin reunat ovat koukeroiset, kun tässä olen käyttänyt vain sorvattuja keppejä. Alkuperäiset kalusteet ovat peräisin äitini kotoa, ja käsittääkseni olivat hänen taatansa tekemät.

Huomenna alkaa Turussa Aboa Vetus & Ars Nova museossa mielenkiintoinen näyttely: 12 vanhaa nukketaloa 1700-luvulta meidän päiviimme Victoria & Albert Museum of Childhoodin kokoelmista Lontoosta. Siihen liittyen järjestetään samassa museossa tänä lauantaina eli 28. marraskuuta nukkekotijoulumarkkinat, jonne minäkin olen menossa. Itse näyttely jatkuu kevääseen saakka.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Uusia tai vanhoja huonekaluja

Viimeaikaisia töitäni:
Sama pirttikalusto, mitä olen ennenkin tehnyt mutta tällä kertaa pidempänä. Tämä olisi ihmisten koossa kaksimetrinen ja näyttää minusta paremmalta kuin se lyhyt versio. Juomalasit ovat muuten kynänpäistä, aika isot mutta sopivat yhteen noiden valmislautasten kanssa, jotka myös ovat liian suuret.

Ja tässä 1:12-kokoisena tuoli, minkä olen aikaisemmin tehnyt 1:18-koossa. Joskus jostain esineestä tulee niin mieleinen itselleni, että sitä tekee mieli käydä vielä illalla ennen nukkumaanmenoa ihailemassa työhuoneessa. Nämä tuolit olivat nyt sellaisia.
Kissanrontti tuli esiin, kun etsiskelin vanhan Talon tavaroiden joukosta jotain rekvisiittaa. Olen ommellut sen tekokarvasta nukkekotiharrastukseni alkutaipaleella, enkä malta hävittää, vaikka aika huvittava onkin. Tassujen ja hännän sisällä on rautalankaa, jotta kissaa voi asetella eri asentoihin.

Ihan uutena tällainen trymoopeili:
Selailin aiemmin syksyllä katsastuskonttorilla jotain vanhaa lehteä ja osui silmiin kuva tällaisesta. Mietiskelin, josko voisin repäistä lehdestä sivun irti, kun huomasinkin pöydällä lapun: "Jäikö lehti kesken? Ota se mukaasi." Ja minähän otin, ja heti kotona peilejä tekemään. Näihin piti tulla vielä lampetitkin, mutta en nyt ehtinyt niihin saakka.

Sunnuntaina menenkin taas messuille, silloin on Nukke- ja nallemarkkinat Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla. Tervetuloa! Sisäänpääsy on muuten ilmainen.



torstai 15. lokakuuta 2015

Suuri Snadi

Syksyn odotettu suurtapahtuma on ovella, sillä lauantaina ja sunnuntaina pidetään Vantaalla Suuri Snadi-messut, jossa on paitsi nukkekotitavaraa niin myös pienoisrautateitä ja pienoismalleja. Omasta pöydästäni löytyy ainutlaatuisten omatekemieni miniatyyrien lisäksi käytettyjä nukkekotikalusteita, esim. Lundbya, sekä hieman vanhoja leluja. Tervetuloa katsomaan!

Tämä viikko jäi aika lyhyeksi, mutta jotain sain kuitenkin aikaan. Tällaista valmistui viimeksi:


Jännää, miten maali ja pehmusteen kangas vaikuttavat: ovat kaksi aivan erilaista ja erilaisiin sisustuksiin sopivaa huonekalua, vaikka malli on sama.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Uutta valmistuu

Tänä aamuna viimeistelin vielä muutaman huonekalun. Otin niistä ihan kaunistelemattomat kuvat työpöydälläni pakkaamisen lomassa itselleni muistoksi, mutta laitan ne nyt tännekin. Pöydän pinnasta näkee, että on siinä jotain tehtykin.


De här (och mycket annat) har jag gjort till Stockholms Miniatyrmässan på söndagen. Välkommen!

torstai 8. lokakuuta 2015

Lisää tuoleja / More chairs

Nyt näitä taas saa!


Syöttötuoli, joka taittuu pieneksi pöydäksi ja tuoliksi.

Hienoista siirtymistä kohti uudempia kalusteita on havaittavissa. Tämän tapaisia nojatuoleja oli jo aiemmin, mutta en tullut silloin ottaneeksi kuvaa:


Sopisivatko ne yhteen tuon sohvapöydän kanssa? Ehkä eivät kovin hyvin.



I have made more chairs, high chairs for babies and simple armchairs. It seems that I am little by little starting to make things that are not so old.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Jauhosihti / Sifter

Ehkä leipominen sujuu paremmin, kun saa välillä uusia kivoja välineitä sitä varten.


Siniselle pöydälle on jäänyt tuo leivonta-asetelma  ja nyt siellä on uutuutena jauhosihti (mutta ei edelleenkään jauhoja). Tällainen jauhosihti ei taida olla kovin tavallinen esine suomalaisessa keittiössä, itse en ainakaan ole koskaan kaivannut, mutta kun minulla on tapana kirpputoreja kierrellessäni etsiä esineitä, joita voisi tehdä pienoiskoossa, niin tulipa nyt tämän vuoro. Se sopii myös hyvin "veivattavien kodinkoneiden" sarjaani. Yleensä en osta niitä tavaroita, mitä aion tehdä, vaan katson vain ja mittailen käsilläni, ehkä otan peräti kuvankin,  ja sitten kotona teen sen, mutta tätä en voinut vastustaa, vaikken aiokaan käyttää sitä. Muut näkemäni jauhosihdit ovat olleet vain paljaita peltisiä, mutta katsokaas tätä:


Tein muillakin hedelmänkuvilla kuin omenan ja tuli yhtä söpöjä. Kuvat ovat pieniä valmiita siirtokuvia. Ihan tarpeeksi pieniä en löytänyt, joten pikkuiset hedelmät ison ympäriltä piti jättää pois.


Sihdit myös toimivat, totta kai. Pohjalla on varsinainen sihtiosa (kylläkin liian isoreikäinen mittakaavaan nähden)


ja sen päällä kammesta pyöritettävä metallinen juttu, joka ajaa jauhot sihdin läpi.




Last summer I saw an adorable flour sifter in a flea market and I just had to buy it even though I am not intending to use it. But I wanted to make it in miniature and here it comes. It is also working, of course. There are pictures of apples in the original but I also put there some other fruit; I bought little decals and used them.