sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Nukkekodin kuulumisia

 Viime talveksi nukkekodin asukas sai kerrankin tehtyä liiterin täyteen polttopuita.


Siihen mennessä, kun vein nukkekodin Harjavaltaan näyttelyyn, oli puita käytetty jo jonkin verran.



Huono kuva, mutta siellä näkyy sahapukki ja ruosteinen saha, millä hän on puunsa tehnyt.


Näyttely on muuten auki vielä kolmen viikon ajan. Siihen mennessä minun järjestää nukkekodeille paikka uudessa kodissa - ne eivät ole täällä vielä olleet. 

Samanlaisen keittiökuvan olen julkaissut monta kertaa ennenkin, johtuen paitsi siitä, että keittiö on näistä suosikkihuoneeni, niin myös siitä, että keittiön kuvat onnistuvat useammin kuin hankalien pikkuhuoneiden. Joitain pikkuesineitä tähän saattoi tulla sellaisia, mitä ei ole ennen ollut.


Makuuhuoneeseen kiinnitin tauluja, kellon ja uuden hyllyn seinälle, mutta niitä ei kuvasta oikein näe. Sängyn aioin tehdä, mutta sitä ei vieläkään ole ilmestynyt, vaan vanhassa sivustavedettävässä nukutaan edelleen. Verhojakin suunnittelin, mutta on vaikea päättää, millaiset tekisi kaaren muotoiseen ikkunaan. En haluaisi peittää ikkunan muotoa.
 

Kello taisi olla tällainen. En muista, en ole itse käynyt näyttelyssä avajaisten jälkeen.


Keräsin muutamat valmisesineet talosta pois näyttelyn ajaksi, sillä halusin, että siellä olisi vain itsetekemääni. Ei ihan kokonaan kuitenkaan, kellarissa on jokunen ostettu purnukka. Etuseinän suojapleksi kiinnitetään ruuveilla, siksi ne lojuvat talon edessä.





6 kommenttia:

  1. Aivan ihana - keittö on kyllä herkullinen kaikkineen.
    Ja kyllä näillä puilla jo talvea taitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne. Kuten sanottua keittiö on oma suosikkini. Sinne on paljon helpompi keksiä esineitä kuin vaikka makuuhuoneeseen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän on jo ikävä taloa, kun se on ollut näyttelyssä helmikuusta saakka.

      Poista
  3. Moikka,
    Teetkö vielä tilauksesta huonekaluja? Olisin erittäin kiinnostunut käsityö esineistä. Mikäli teet niin jatketaanko yhteyden pitoa sähköpostitse? taina.leinonen@hotmail.com

    VastaaPoista