perjantai 14. helmikuuta 2014

Sänkyjä / Beds

Pikapostaus pakkaamisen keskeltä. Luulin, etteivät kaikki välttämättä tietäisi, mikä on korkoonen, mutta taisin olla väärässä. No, sehän on vanhanaikainen kerrossänky:






Alapedin edessä on ollut verhot suojana (jossain on voinut olla ovetkin), tässä vain kankaanpalat mallina, sillä minä olen niin haluton mitään ompelemaan. Samoin viimeksi esiteltyyn kehtosänkyyn olisi kuulunut verhot, mutta niiden tekeminen jää jollekin toiselle. Korkoosia on voinut olla tuvassa kaksikin, jolloin toisessa ovat nukkuneet esim. emäntä ja isäntä alhaalla ja lapset ylhäällä ja toisessa piiat ja ehkä rengitkin.

Lisäksi heteka:


Jos nukkujia on kaksi, niin otetaan illalla alaosa esiin:


Tämä sänky on mittakaavaa 1:12, ja alaosia on toistaiseksi vain tuo yksi ainoa ja sekin tarkoitettu päiväasentoon, sillä pohja ei nouse tuosta. Tässä yhteiskuvassa 1:18-hetekan kanssa, joka sopii paremmin kuvauspaikkana toimineeseen Lundby-taloon:



 Näitä ja paljon muuta huomenna Tampereella Vapriikissa! Tervetuloa myyntipöytäni ääreen!


Here are some beds I made for Tampere Dollhouse fair which is going to be tomorrow. First an oldfashioned finnish two-storey wooden bed and the other one is an old (but not as old as the first one) iron bed that was called "heteka" after the factory that made them. It has two parts, the other half can be under the other by daytime.




lauantai 8. helmikuuta 2014

Vieläkö jatkaisi? / Should I continue?

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tänne. Olen harkinnut koko blogin lopettamista, sillä en oikein saa tästä mitään irti. Saakohan kukaan muukaan? Kiitos kuitenkin lukijoille ja niille muutamille, jotka ovat viitsineet kommentoida, vaikka itse en ole muiden suuntaan ollut kovin aktiivinen.

Kun väkisin kuvailin ja kirjoitin viimeistä juttuani marraskuussa, niin enpä arvannut, mitä oli pian tulossa, vaikka se olikin odotettavissa. Myöhään samana iltana äitini kuoli, enkä ole sen koommin halunnut palata blogiini.

Miniatyyrejä en kuitenkaan ole jättänyt, vaikka välillä tuntuukin, että kaikki ideat on jo käytetty. Talonpoikaiskalusteita, joista kovasti pidän, tai niiden tapaisia tekee niin moni muukin, että olen yrittänyt keksiä jotain muuta tai sitten jotain todella erikoista, mitä kukaan muu ei vielä olisi tehnyt nukkekotiin. Tässä yksi, vauvan sänky, jossa kehto keinuu pienen katossängyn päätyjen varassa:


Malli ei ole omakeksimäni, vaan näin kuvan tällaisesta eräässä kirjassa. Oikea kehtosänky on tehty vuonna 1771 syntyneelle tyttövauvalle ja kuuluu Porvoon museon kokoelmiin. Ei kylläkään sovi omaan nukketalooni, jos en joskus tee uutta, joten tämä on tulossa myyntipöytääni viikon kuluttua Tampereen Vapriikissa pidettäville nukkekotimessuille. Muitakin sänkyjä, aikuisille, on vielä tulossa, jos ehtivät valmistua, ainakin korkoonen ja eräs muu, jota jotkut ovat toivoneet.

Näytetään nyt yksi toinenkin. Jos joku sattuisi muistamaan aiemmin tekemäni emalilävikön, niin se ei silloin ollut se, mitä halusin tehdä, vaan tämä:






Tällaisiahan emaliläviköt ennen olivat, vesikuupan muotoisia mutta reiät pohjassa. Ja tein minä niitä vesikauhojakin samalla.

There has been long silence in my blog. Since my mother died in november I lost my interest in blogging. But I am still making miniatures. Here I show you couple of examples: a cradle bed for a baby and an enamel colander. I saw a picture of a bed like this in a book, the original real size bed was made in year 1771.






maanantai 25. marraskuuta 2013

Valoa pimeyteen / Some light

Hiukan valon tuikahdusta pimeisiin iltoihin:


Päätin heti alkaessani rakentaa tätä nukkekotia, ettei siihen tule sähköjä - joko siellä eletään vanhaa aikaa tai sitten muuten vain niin yksinkertaisesti tai eristäytyneinä, ettei ole nykyajan mukavuuksia. Myöhemmin on kuitenkin alkanut tuntua, että joku valo voisi tuoda tunnelmaa, vaikka "öljylamppu". Talossa ei ole takaseinää siten kuin nukkekodeissa yleensä, vaan se on joka puolelta katseltavissa, joten johtojen piilottaminen jälkikäteen ei oikein helposti onnistuisi. Onneksi on keksitty patteritoimiset led-lamput. Ostin sellaisen ihan valmiina ja sijoitin makuuhuoneeseen.


Tällainen lamppu oli alunperin:


Kovin ovat kullankiiltäviä nämä valmislamput eivätkä muodoiltaankaan aivan sellaisia, mitä olisin halunnut, mutta vähän muuntelemalla sain tästä kelvon. Päädyin piilottamaan koko jalustan pöydän sisään ja rakentamaan ohuen varren kohdalle pahvista uuden öljysäiliön. Maalasin myös näkyviä osia vähän patinoituneiksi.

Lampun antama valo oli aika kalvakka öljylampuksi, joten maalasin polttimon keltaisella lasimaalilla. Keltaiseni ei vain ollut kovin hyvä, sillä nyt valo olikin kelmeän vihertävää! Töpötin päälle vähän punaista akryyliväriä, niin johan parani.

Komuutin kantta en malttanut hajottaa, joten sijoitin lampun kirjoituslipaston päälle. Otin lipaston takaseinästä palan pois ja sahasin kanteen uran lampun varrelle. Umpikaappiin olisi ollut helpompi kätkeä kuin avohyllylle, mutta tein hyllyn täytteeksi pahvista pienen peltilippaan, joka ei kovin hyvin kuvissa näy. Siinä on vain etuseinä ja vähän sivuja, jotta jalustalle on tilaa.Katkaisija on käsillä lipaston takana (ei tosin kovin helposti, sillä kaikki huonekalut pitää siirtää ensin) ja myös pahviosa on avoin takaa, joten valaisimen saa poistettua patterin vaihtoa varten.


There is no electricity in my dollhouse, but maybe an oil lamp would be nice. I bought a battery operated led-lamp but I didn't like the way it looked, so I changed it a bit. I hid the big base of the lamp in the secretary and build a new piece in the center (of cardboard). The lamp was too shiny gold, so I painted it to look older. I also painted the bulb yellow and red because the light was too pale. The switch is usable behind the cabinet. The whole lamp can also be removed to change the battery.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vantaalle

Olohuoneessamme vallitsee kaaos, sillä olen pakkaamassa tavaroita viikonloppua varten. Viime hetkellä valmistui vielä yhdet kangaspuut ja toisiin loimi.

Tervetuloa huomenna ja ylihuomenna Suuri snadi -tapahtumaan Vantaan Energia Areenalle. Omatekemieni miniatyyrien lisäksi mukaani tulee runsaasti vanhoja nukkekotikalusteita, Lundbya ym.

There is a big dollhouse fair in Vantaa, Finland this weekend. I have been busy making miniatures for it.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Vielä täällä / Still here

Pitkästä aikaa! Oikea elämä vie välillä niin, että unohtuu koko blogin olemassaolo. Jotain uusia miniatyyrejä olen sentään saanut aikaiseksi, vaikken aivan täysillä ole pystynyt niihin keskittymään.


Tätä tahtia kun aika kuluu niin ennen kuin huomataankaan on joulu. Vaan eipä huolta, ainakin on välineet rosollin tekoon valmiina. Tein sallattikaukalon ja -hakkurin (omenat ja sipulit minulla oli valmiina, mutta punajuuret ja porkkanat pitää vain kuvitella). Sipulin voi pilkkoa myös pöydän takareunalla olevalla sipulihakkurilla.

Sipulileikkureita tein vain yhtä kokoa, mutta kaukaloita tuli sekä isoja että pieniä:


It's been a long time since I last time wrote on my blog.  My real life has been difficult and I haven't done so many new miniatures, but something, however. Here are some kitchen utensils but unfortunately I don't know their names in English (again). Perhaps you know what they are used for, I hope.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Taas näitä samoja / Same things again

Taas tuli tehtyä kangaspuut - ja keinutuoleja.





Mutta kuinkas nämä mahtuvat näin hyvin peltitaloon? Ovatkin pienempiä, 1:18, mistä todisteena jättimäinen käsi:


Myös ajankohtaisia marjanpoimureita ja mehumaijoja on valmistunut sekä pienessä että isossa koossa. Tosiaankin tuntuvat 1:12-esineet nyt suunnattoman suurilta.


Sitten jotain aivan uutta tai oikeastaan tosi vanhaa. Tunnistatteko näitä?



Kun kerran taidan olla erikoistunut vanhoihin käsityö"koneisiin", niin piti tottakai tehdä myös pellavan käsittelyssä tarvittavia välineitä, takimmaisena pellavaloukku, matolla sen edessä häkilä. Vyyhdinpuunkin tein vähän erimallisen kuin ennen.

Sunnuntaina olen Forssassa Vanhanajan lelumarkkinoilla myymässä. Tervetuloa pöytään numero 26 katsomaan, mitä muuta olen tehnyt.

Again I made a weaving loom and some rocking chairs. But this time they are smaller than usually, 1:18. Also some other things are made both big and  small. 1:12-things really seem huge now.

In the last picture there are some old looking handicraft "tools". Unfortunately I don't know their english names, but they were used for handling of linen or flax.


tiistai 2. heinäkuuta 2013

60-luvulta / From the 60's

Jottei blogini vallan hiljenisi kesäksikään ja koska en ole itse tehnyt mitään mainittavaa, esittelen tässä yhden vanhan nukkekodin, aivan eri maailmaa kuin omatekemäni jutut. Tämä on vuodelta 1962, valmistaja saksalainen Häfner & Krullmann. Talo on muovinen ja helposti koottavissa ja purettavissa osiin ruuveilla. Huvittelin vähän kalustamalla taloa sekalaisilla kalusteilla ja ottamalla kuvia.



Etupihalla on "suihkulähde" ja katolla hieno tv-antenni. Talo on säilynyt ihmeen hyvänä ikäisekseen, vain yksi avattava ikkuna puuttuu makuuhuoneesta ja olohuoneen ikkunalta osa muovikukkasista. Takapuolelta talo on kokonaan auki leikkimistä varten. Pieni kulmahuone on ehkä tarkoitettu keittiöksi, mutta sopii kylpyhuoneeksikin, kun sijoittaa keittiökalusteet olohuoneeseen.


Pidän talosta kovasti, mutta kulmamallisena se vie aika paljon tilaa, joten se saattaa jopa jossain vaiheessa tulla myyntiin.


Since I haven't done much miniatures lately, I show you an old plastic dollhouse which I own. This Bungalow is made by a German manufacturer Häfner & Krullmann in year 1962. I love this house even though it represents a completely different world than my own miniatures.  It is pretty well preserved, even that nice tv-antenna is still there. The back side is open for playing. I had some fun and furnished the house a little bit. I think some of the furniture might be original but most of it isn't.