sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Pitkästä aikaa

Olen ollut saamaton ja unohtanut koko blogini kuukausiksi, ja sitten kun viimein reipastuin kirjoittaakseni jotain tänne, niin en päässytkään kirjautumaan sisään. Nyt toimii taas!

Paljon olen tehnyt tällä välin, tässä joistain kuvia. Kutojan tuvassa on saatu langat kehrättyä, viety rukki vintille ja alettu luoda kangaspuihin uutta lointa (vaikkei vanhaakaan ole vielä kudottu loppuun).
Sekä luomapuut että kehinpuut pyörivät ja kehän saa irroitettua.

Kahvimyllykokoelmaan tuli uusi yksilö, punainen oikealla:
Ja samaa sarjaa tulitikkuaskiteline.
Teline on puuta, askit tein puunpaloista, joihin liimasin paperista raapaisupinnat ja lehdestä leikatuista kuvista etiketit.
Näihin molempiin sain idean oman tupani jouluesineistä. Tapaan nimittäin jouluksi vaihtaa esillä olevia käyttö- ja koriste-esineitä punaisiksi. Nyt nukkekotiin tekemieni lisäksi esim. kompostiastia, aterinkuivainteline ja kissan ruokakuppi vaihtuvat sesongin mukaan. Mutta koska nukkekodissani ei taideta viettää joulua, sinne sopisivat paremmin toisen väriset:

Seuraavankin esineen esikuva löytyy omasta 1:1-kodistani.
Naulakon päädyt sahasin muotoon, koukut taivuttelin rautalangasta. Puisia henkareitakin piti tehdä.

Naulakkoa varten yritin sekoittaa patinoituneen koivun väristä maalia ja sillä tuli sitten sudittua muutakin. Sivustavedettävä sohvan mallia vaihtelen melkein joka kerta, kun teen. Tällä kertaa se on tämän näköinen.

Radiopöytä tai pieni kaappi, jonka sivussa on pyöreäreunaiset hyllyt, on ollut tekolistallani pitkään. Muutenhan tämä olisi hyvin yksinkertainen tehdä, mutta halusin nimenomaan tuohon kaappiosaan oikean yläkulman pyöreäksi, niin kuin oli siinä radiopöydässä, jota muinoin ihailin eräässä kyläpaikassa.


It is been a long long time since I last time wrote here, mostly because of my laziness but I also had problems logging in to my blog. Now it works again, and with miniatures I have been busy. Here are some of my recent works.


6 kommenttia:

  1. Yes you have been busy! All your minis look great.

    VastaaPoista
  2. Your collection of old coffee grinders is so appropriate in the kitchen especially on the self over the window where you can see them, and your new one will make a nice addition. :)
    The hall shelf with hooks and hangers is Superb and the new bench/bed will be cosy once it is dressed! :D

    elizabeth

    VastaaPoista
  3. Isovanhemmillani oli yöpöytänä tummaksi petsattu "radiokaappi". Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yöpöydäksi sopiikin hyvin kokonsa puolesta.

      Poista