lauantai 9. tammikuuta 2016

Lunta! / Snow!

Eilen satoi lunta. Sitä satoi ja satoi ja satoi, kertyi lopulta ennätysmäärä, kevyttä pehmeää lunta, mihin uppoaa reittä myöden. Lumikolat haettiin esiin, vaikkei tuolle määrälle pelkällä kolalla mitään mahda.


Kunhan lumityöt on tehty voisi lähteä hiihtämäänkin (jos tarkenisi). Taitaa vain tuolla kolalla ja avuttomalla amerikkalaistyyppisellä lapiolla, jossa ei ole kahvaakaan, mennä aika kauan!


Sukset ovat "vanhaa tuotantoa", tehty melkein 30 vuotta sitten, joten eivät ole ihan samaa tasoa kuin nykyiset tekemiseni. Kissakin on lähtenyt ulos ja  pyrkii pystyyn, ettei humpsahtaisi hankeen, niin kuin kävi eilen oikealle kissalle, kun se yritti astua portailta alas.

Ja vielä mittakaavakuva.

Tänään paistaa aurinko, mutta se ei yletä meidän pihaamme saakka muuta kuin ihan puitten latvoihin. Naapuri aurasi traktorilla metsätien, jota pitkin sitten lähdin etsimään aurinkoa kuvia varten ja löysinkin, mutta auringonpaisteessa otetut kuvat eivät onnistuneet, enkä viitsinyt tehdä uutta retkeä.


Tässä oli tarkoitus vain kuvata lumen määrää. Asettelin esineitä aurauspenkan päälle, missä ne eivät niin uponneet kuin koskemattomalla hangella. Ovat tässä melkein silmän korkeudella ja siellä näkyy muovirasiakin, millä niitä kuskasin.




I have somehow "forgotten" to write in English too. Sorry, my foreign readers! But maybe you use a translator anyway, I don't know.
Yesterday we got snow, lots of snow, about 80 centimeters, and today I wanted to take some photos of my miniatures in the sunshine. But the sun is so low this time of year, that it doesn't show in our yard. So I went for a walk to find the sun. Unfortunately those pictures were not good enough to show you. The last photo is just to show the amount of the snow.


6 kommenttia:

  1. Ihania lumitunnelmia. Taas niin kauniita esineitä ihan vain talvipuuhia varten. Tuota lumimäärää en kyllä kadehdi vaan olen oikein tyytyväinen tähän Etelä-Suomen kevyeeseen lumipeitteeseen.

    VastaaPoista
  2. Mainio tuo mittakaavakuva. Yhdyn edellisen kommentoijan mielipiteeseen lumimäärästä, vaikka lumikinokset teillä ovatkin kauniit.

    VastaaPoista
  3. No nyt tulee lumihommat hoidettua mallikkaasti :)
    Mittakaavakuva varsin hauska.

    VastaaPoista
  4. Upeita talvitarvikkeita. On siellä luntat! Asutko sillä 73 cm:n alueella? Täällä on vajaa sentti.

    VastaaPoista
  5. Hauska postaus, kivat kuvat. Ei mene lumen määrä todellakaan tasan, täällä missä normaalisti on talvella lunta, on hädin tuskin senttiä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommentoijille. Merikarvialla tosiaan asun ja erikoinen ilmiö oli tuo valtava lumentulo kerralla. Olisi vähempikin riittänyt!

    VastaaPoista