torstai 5. kesäkuuta 2014

Lahden miniatyyrimarkkinoille

Näköjään herään tämän blogin olemassaoloon vain näin messujen edellä. Kiitos kuitenkin teille, jotka silti käytte tätä lukemassa ja jopa kommentoimassa.

Lauantaina järjestetään siis Lahdessa miniatyyrimarkkinat ja kovasti olen tehnyt sinne myytävää. Tervetuloa tutustumaan, jotka sinne tulette!

Ihmeesti jäi viime tinkaan tavaroiden valmistuminen, tässä nyt vain parista kuvia, mutta eri tuotteita myyntipöydässäni on kymmeniä. Tein pieneenkin tilaan sopivia istuimia, kahden istuttava puusohva ja venytettyä pinnatuolia muistuttava penkki:


Sohvan käsinojalla on keskeneräinen virkattu parisängyn päiväpeitto. Joku on kai alkanut päättelemään langanpäitä... Olen aloittanut peittoa joskus vanhan talon aikoina ehkä kaksikymmentä vuotta sitten, eikä taida kyllä koskaan valmistua, virkkuu ei ole minun juttuni ollenkaan.

Sohvaan olen oikein tyytyväinen ja lisäksi siihen kätkeytyy toiminto. Sivustavedettäviä talonpoikaissohvia on nukkekotimaailmassa paljon, minäkin olen tehnyt niitä lukuisia eri malleja ja taas mietin uutta tänä keväänä, kun keksinkin tämän pikkusohvan. Myös tämä levittyy, mutta vuode tuleekin toisin päin:

 Jälkikäteen tuli tosin mieleeni, että mahdankohan tehdä turhaa työtä. Levitetäänkö näitä oikeasti nukkekodeissa vai riittäisikö, että sen voisi kuvitella aukeavan? Itse kyllä pidän siitä, että esineet "toimivat".



There will be a miniature fair in Lahti, Finland on saturday and I have made a lot of miniatures to sell. Here are two of them, a little wooden sofa, which is also a bed, and a bench.


6 kommenttia:

  1. voi ei mitä ihanuuksia taasen, osastoa pakko saada joskus. <3
    toi venytetty pinnapenkki ja avattava kapea penkki on mast
    mukavia markkinoita, paljon ostajia...

    VastaaPoista
  2. Fabulous work, love the colours, and the pull-out bed is very practical, you never know when mini visitors may come to stay.

    VastaaPoista
  3. Hei Mirka, onnea myyntihommiin Lahdessa huomenna! Toivottavasti sinne tulee paljon väkeä ja onnittelut jälleen kerran hienosti toteutetuista miniatyyreistä. Jos minulla on huomenna mahdollisuus lähteä mökille Lammin lähelle, taidanpa koukata Lahden kautta!

    VastaaPoista
  4. Voi kääk, et todellakaan tee turhaa työtä oikeasti toimivien kalusteiden kanssa!

    Täytyy ihan tunnustaa, että musta on kauhean kivaa esitellä aina nukkekotijuttuja kaikille vieraillemme (halusivat tai eivät...). Kaikki nukkiksen toimivat jutut ovat niitä, joilla nihkeämmätkin tyypit yleensä joutuvat sanomaan "vau".

    Tuntuu, että on monille suuri yllätys jos lipastonlaatikko aukeaa tms. ja vielä suurempi yllätys on se, että joku suomalainen "harrastelija" on tehnyt kalusteen ihan omin pikkukätösin. Tuo venytetty pinnatuoli on kyllä symppis. Toivottavasti pääsen hypistelemään kohta sellaista markkinoilla!

    VastaaPoista
  5. The bed is great!! And the stairs are wonderful.
    Hannah

    VastaaPoista